Miten historiantutkimuksessa Jeesusta on tutkittu?
Historiallisella Jeesuksella viitataan 1700-luvulla alkaneeseen kriittiseen evankeliumitutkimukseen, joka pyrki löytämään historiallisesti toden kuvauksen Jeesuksen elämästä. Termi ”historian Jeesus” on Albert Schweitzerilt ä peräisin. Ensimmäisiä evankeliumikriitikkoja oli Herman Samuel Reimarus (1694-1768), jonka mielestä Jeesus oli messiaaninen juutalaisten johtaja, jonka pyrkimykset olivat nationalistisia, eivät niinkään uskonnollisia. Jeesus ei kuvitellut perustavansa uskontoa, vaan uskonto syntyi hänen opetuslastensa työn tuloksena. Evankeliumit eivät kerro historiallisesta Jeesuksesta, vaan ovat hänen oppilaidensa tendenssimäisiä rekonstruktioita. Historiallisen Jeesuksen etsintä sai aikaan 1800-luvulla suuren määrän Jeesuksen elämänkertoja, tunnetuin niistä D.F. Straussin Das Leben Jesu. (1836).
Historiallisen Jeesuksen etsijät olivat vakuuttuneita siitä, että soveltamalla kriittisiä menetelmiä olisi mahdollista rekonstruoida kuvaus aidosti historiallisen Jeesuksen elämästä ja toiminnasta. Historiallisen Jeesuksen etsintä kuitenkin päättyi William Wreden vuonna 1901 esittämään kritiikkiin Markuksen evankeliumin historiallisuutta vastaan teoksessaan Das Messiasgeheimnis in den Evangelien. Markuksen evankeliumia oli pidetty hyväksyttävänä lähtökohtana Jeesuksen elämän tarkastelulle. Albert Schweitzer puolestaan kyseenalaisti liberaaliprotestanttien ajatuksen Jeesuksesta eettisenä opettajana: Schweitzerin mukaan Jeesus ei ollut sävyisä etiikan opettaja, vaan kiihkeä eskatologinen profeetta.
Historiallisen Jeesuksen etsinnän mahdollisuus heikkeni entisestään Uuden testamentin muotokritiikin synnyttyä. Muotokritiikki , jonka tunnetuin edustaja oli Rudolf Bultmann , toi esiin tradition, jossa käsitystä Jeesuksesta oli jatkuvasti muokattu seurakuntien tarpeisiin. Mahdollisuus nähdä tämän tradition lävitse, ”uskon Kristuksen” taakse näytti hyvin pieneltä. Muotokriittisen tulkinnan mukaan kirkko ei ollut kiinnostunut Jeesuksen elämään liittyvistä tosiseikoista, vaan uskontulkinnasta. Nk. uusi historiallisen Jeesuksen etsintä käynnistyi Bultmannin oppilaiden keskuudessa 1950-luvun puolivälissä. Siellä tunnustettiin, että vaikka Jeesuksen toiminnan historialliset ääriviivat saattavat jäädä hämäriksi, Jeesuksen opetuksesta ja elämäntyylistä voidaan kuitenkin luoda luotettavaa kuvaa. Merkittävin näistä Bultmannin oppilaista oli Ernst Fuchs.
Muissa tutkimusperinteissä Jeesuksen elämänkertoja oli kirjoitettu koko 1900-luvun ajan, huolimatta historialliseen Jeesukseen liittyvistä ongelmista. Brittitutkimuksessa sovellettiin myös muotokritiikin periaatteita, mutta kieltäydyttiin hyväksymästä bultmanilaista vahvaa skeptisismiä. Jopa Johanneksen evankeliumi, jota ei aiemmin pidetty lainkaan historiallisena, sai historiallisen tiedon lähteen aseman C.H.Doddin teoksessa Historical tradition in the Fourth Gospel (1963).
Nykytutkimuksen trendinä on Jeesuksen asettaminen oman aikansa juutalaisen maailman kontekstiin. Tutkijat tuntevat yhä paremmin Uuden testamentin ulkopuolella olevan tiedon, joka tekee kontekstualisoinnin mahdolliseksi. Kaiken kaikkiaan, Jeesuksen elämää koskeva nykytutkimus on paljon optimistisempaa kuin muotokriittisellä koulukunnalla ja monet nykytutkijat uskovatkin, että Jeesuksen elämästä voidaan vielä laatia todella historiallinen kuvaus.
Lisätietoja: http://en.wikipedia.org/wiki/Historicity_of_Jesus_Christ