Mitä on luonnollinen teologia?
Luonnollisen teologian tavoitteena on tarjota sellaista Jumalaan liittyvää tietoa, jonka ihminen voi saavuttaa järjellään tukeutumatta mihinkään erityiseen ilmoitukseen. Augustinus oli mahdollisesti ensimmäinen, joka käytti ilmausta luonnollinen teologia (theologia naturalis).
Luonnollisen teologian uranuurtajia ovat olleet Anselm Canteburyläinen , joka esitti teoksessaan Proslogion ontologisen argumenttinsa Jumalan olemassaololle. Tämä argumentti on edelleen filosofien keskustelun kohteena. Argumentissa Jumalan olemassaolo päätellään Jumalan olemassaolon idean käsitteestä. Tuomas Akvinolainen (1225-1274) puolestaan kumosi ontologisen argumentin, mutta esitti viisi omaa universaalin inhimilliseen kokemukseen pohjautuvaa argumenttia. Nämä olivat lyhyesti: 1) Muutoksen syy täytyy olla muuttumaton, 2) syiden ketjulla on oltava ensimmäinen syy, 3) kaikki olennot eivät voi olla satunnaisia, vaan täytyy olla olemassa välttämätön olento, 4) täytyy olla olemassa täydellisin olento, 5) luonnon suunnitelmallisuus edellyttää suunnittelijaa.
Valistuksen aikakaudelle luonnollinen teologia sai osakseen ankaraa kritiikkiä. Hume osoitti luonnollisen teologian todistukset puutteellisiksi. Kant puolestaan kielsi ontologisen todistuksen sillä perustella, että se siirtyy aiheettomasti ideasta todellisuuteen. Pyhän Tuomaan empiiriset argumentit hän kiisti sillä perusteella, että niissä käytetään käsitteitä suppealla alueella, sillä jos näiden käsitteiden käyttöyhteyttä laajennetaan, sorrutaan ristiriitaisuuksiin. Kantin päämääränä oli kieltää tieto Jumalasta, jotta usko saisi sijaa.
Luonnollinen teologia sai kuitenkin puolustajia. William Paleyn Natural Theologylla (1802) oli suuri vaikutus. Sen mukaan kuten kellon olemassaolo edellyttää tekijää, elävien olentojen tarkoituksenmukaiset ominaisuudet ovat todiste Jumalan olemassaolosta. Darwinin evoluutioteoria torjui puolestaan Paleyn ajatukset. 1800-luvulla Schleiermacher taas väitti, että ihmisen olemassaolon rajallisuus todistaa Jumalan olemassaolosta niin että erityistä todistusta Jumalan olemassaololle ei tarvita.
Monet teologit ovat vastustaneet luonnollista teologiaa. Calvin jo reformaation aikana kielsi synnillisen ihmismielen mahdollisuuden saavuttaa tietoa Jumalasta. Kierkegaard piti luonnollista teologiaa mahdottomana, sillä ihmisen on uskottava Jumalaan tekemällä uskon hyppy, ei todistusten avulla, jotka kylvävät vain epäilyksiä mieleen. Barth yhtyi Calvinin kritiikkiin ja piti jopa Saksan kirkon natsimielisyyttä luonnollisen teologian perverssinä sivutuotteena. Katolisessa kirkossa luonnolliseen teologiaan on suhtauduttu myönteisemmin. Yleisesti miltei kaikki kristilliset teologit ovat kuitenkin sitä mieltä, että luonnollisella teologialla on vahvoja rajoituksia sen suhteen, mitä se voi kertoa meille Jumalasta.