Kuka oli Giacometti?
Giacometti oli italialainen veistotaiteilija ja maalari, jonka teoria elämästä ja olemisesta heijastuu hänen töissään. Luova suhde mielikuvituksen voiman ja Hodlerin (germaani taiteilija) katseen tarkkuuden välillä muodostuu Giacometin töiden taustatekijäksi. Asioiden loputon viiva elää vartalon ja tilan raja-alueella. Kaksi napaa, joiden väliin sijoittuu Giacometin luova voima, ovat tyylitellyt luomukset tai eletyn elämän kuva. Kuitenkaan taideteos ei hänelle ole koskaan valmis taiteen ulkopuolella olevassa todellisuudessa.
On olemassa eräänlainen muotojen ristiriita taiteilijalla, jonka täytyy ymmärtää vallitseva todellisuus, mutta ei voi kieltää todellisuuden yksityiskohtiakaan. Todellisuus vallitsee tarkkailevalle taiteilijalle, jonka hän muotoilee sen etäisyyden varassa, joka taiteilijan ja todellisuuden välille muodostuu. Giacometti myönsi, että todellisuuden vastakohtana on oleminen ja liike: kuolema on todellinen poissaolo, joka on selittämätön, mutta samalla ulkoinen muoto olemuksille, joista hän kiinnostui. Hän löysi uudelleen kuvien muutokset jo valmiissa kohteessa.
Giacometti ei halunnut kopioida olemusta. Hän halusi päästä sisälle tietoisuuteen, joka oli melkein mahdoton, joten hän etsi eräänlaista absoluuttista yhdennäköisyyttä ja ilmiasua. Hän ehdotti elämän totalitaarisuutta, joka ilmaisee yhtä lailla ahdistusta, yksinäisyyttä, kuin kauneutta ja mysteeriä, mutta on olemisen ikuista yhteyttä absoluutin kanssa. Hänellä onkin surrealistinen ote töissään, jotka on luotu sisintä kuunnellen. Etsiessään selvyyttä hän ymmärsi, että on olemassa kyvykäs ihminen, joilla on vaihtelevat tavoitteet, jotka voivat olla ristiriidassa keskenään.
Koska Pascal on sanonut, että ainoa asia, joka kiinnostaa ihmistä on ihminen, Giacometti näkee näissä puitteissa ihmisen liikuttavana, monimutkaisena, mysteerisenä ja vaikeasti selvitettävissä olevana. Piirtäessään malleja, hän pikemminkin koskee veistosten sisäistä kuvaa, jotka vähenevät todellisesta mittakaavastaan. Hän saattaa yhdistää metaforan ihmisen ja aikamme ihmisen veistoksessaan. Ihmiset voidaan nähdä mysteereinä ja tunnettuina, vaikka tulevaisuus onkin epävarma ja tuntematon. Tähän tuntemattomaan voivat mennä ne jotka eivät pelkää epävarmuutta ja voivat erehtyä. Intensiivisyys ja yksinkertaisuus ovat taiteilijan kulmakiviä, mutta Giacometin veistokset ovat tiettynä hetkenä luotuja ja todellisuuden ulkopuolella. Kuitenkin hänen työstäessään päitä, jotka ovat tärkeimpiä kohtia vartalossa, silmien kautta hän kuvaa heidän sisintä, rajatonta tilaa. Siinä näkyy tämä intiimi kontakti. Hän siis suuntautui surrealismiin 1928 veistoksellaan Mies ja nainen.
Giacometti oli kiinnostunut moraalittomuudesta ja siitä, mikä on kaukana ja lähellä. Ilmenevä suuruus voi olla määritelty etäisyydestä huolimatta. Hänelle asiat paljastavat itsensä, kun hän lähestyy niitä fyysisesti ja katselee. Hienot linjat veistoksissa rajaavat vartalon, ja ovat samalla vartalon sisäisimmän rajaava tekijä. Tämä lähestyy Sartren teoriaa, jossa hän etsii absoluuttista.
Giacometti oli kiinnostunut miehen ja naisen välisestä seksuaalisuudesta löytyvästä jännitteestäkin. Tunteellinen pakko teoksessa määrää teoksen luonteen. Siluetin herkkyydessä on energia ja väkivaltaa jännittyneessä muodossa. Vartalon pienentäminen geometrian avulla luo pehmeyttä ja ulottuvuutta. Veistosten korkeus tulee sielusta. Tauluissa hän loi kokeellisen yrityksen Cezannen taidekäsityksen mukaan funktionaalisella ajalla. Värien vaihtelu pyrki näyttämään tarkkailun maailmaa hänen töissään. Se johti enemmän materiaalisempaan olotilaan. Muotokuvien muoto yleensä on kauempana omakuvasta. Giacometti esitti virtuaalisen liikkeen idean kuutiomaisilla muodoilla, ja kuutio edesauttoi häntä vuonna 1944 tekemään eroa liikkeen ja lepotilan sekä läheisyyden ja etäisyyden välille. Näin figuuri pystyi itse alkamaan liikkua kuten veistoksessa miehet, jotka marssivat. Figuuri on kuutiomaisessa sokkelissa, jossa lepotilan ja liikkeen suhde säilyy.