Kuka oli Paul Gauguin?
Paul Gauguin (1848–1903) kuului vaikuttavien taiteilijoiden, Paul Cezanne, Henri de Toulouse-Lautrecin, Vincent van Goghin ja Henri Rousseaun kanssa post-impressionisteihin (post-impressionismilla tarkoitetaan 1800-luuvn lopun ja 1900-luvun alkupuolella vaikuttanutta taidesuuntaa, joka ei ole yhtä selvästi määritelty kuten impressionismi. Yhteistä post-impressionistisella taiteella on impressionismin vaikutus, mutta taiteen voi nähdä kehittyvän vaihteleviin suuntiin. Yleisesti katsoen teokset eivät ole yhtä idyllisiä kuin impressionistinen taide, mutta emotionaalinen lataus on voimakkaampi).
Vuonna 1874 Gauguin näki ensimmäisen impressionistisen taidenäyttelyn, joka teki lähtemättömän vaikutuksen ja vakuutti hänet tulemaan maalariksi. Uransa alkuaikoina Gauguin asui eri puolilla Ranskaa, myös maaseuduilla, missä elämä oli edullisempaa.
Gauguin loi vaikuttavimmat teoksensa Tahitilla oleskellessaan. Hän saapui saarelle ensimmäisen kerran vuonna 1891, ja maalasi pian yhden tunnetuimmista teoksistaan Kaksi naista rannalla. Hän kävi kuitenkin vielä Pariisissa 1893-1895, jonka jälkeen palasi Tahitille loppuelämäkseen. Tyynenvaltameren paratiisisaaren voimakkaat väri- ja luontoaiheet inspiroivat häntä ja saivat aikaan jollakin omaperäisellä tavalla vaikutelman primitiivisistä aiheista.
Gauguin oli poikkeuksellisen kokeileva taiteilija, jota erityisesti kiehtoi materiaalien eritysluonne. Litografioissaan Gauguin esimerkiksi hyödyntää joitakin vedostekniikan ominaisuuksia eikä pyri kätkemään vedosten valmistusprosessia vaan haluaa tuoda sen esiin lopullisessa tuotteessa. Myös kuvanveistäjänä ja keramiikkataiteilijana hän halusi tehdä näkyväksi kunkin välineen olemuksen ja sen työstämisessä käytetyt menetelmät. Gauguinin taiteessa voidaan nähdä uuden elämäntapojen etsintää, primitiivisyyttä sekä todellisemman ja aidomman maailmankäsityksen tavoittelua.
Gauguin herätti Tahitilaisissa erityistä kunnioitusta, mikä saattoi lähennellä hänen näkemistään jopa jumalallisena hahmona. Tahitilaiset olivat tuolloin riittävän primitiivistä kansaa antaakseen hänelle erikoisaseman kansan keskuudessa. Yhtenä syynä tähän katsottiin olevan Gauguinin voimakkaan kuvitteellinen kertomus Noa, Noa antaa kuulijoiden ymmärtää sikäläisten kutsuvan häntä ”ihmiseksi, joka tekee ihmisiä”, sillä onhan ihmisten luominen omaksi kuvakseen perinteisesti nähty jumalaiseksi kyvyksi.
Gauguin piti itseään villinä jo ennen Tahitin ”kuumettaan”. Vuonna 1889 hän teki omakuvakseen keramiikka-astian, joka oli muotoiltu ”Villin Gauguinin pääksi”, kuten hänen on itse sanottu sitä nimittävän. Työ jäljitteli primitiivistä astiaa sikäli, että sen oli tarkoitus sisältää jotakin, joka itse asiassa oli tupakkarasia. Gauguin tähtäsi tuolla teoksellaan kuvan, aiheen ja sisällön maagiseen yhteenliittymiseen, ja katsoi omasta mielestään onnistuneen siinä määrin, että rohkeni tarjoamaan työtä rakastamalleen naiselle.
Ihmisenä Gauguin oli sekava, piinattu, oikukas ja häikäilemätön. Hänen elämässään oli paljon epäjärjestystä ja sekavuutta, joiden hän ei kuitenkaan antanut näkyä teoksissaan. Päinvastoin taiteessaan hän arvosti selkeyttä ja rakasti järjestystä, minkä on katsottu ilmaisevan rakkautta.