Millaisia alkuvaikeuksia imetykseen saattaa liittyä?
Tulevan äidin kannattaa pitää mielessään, että vaikka imetys onkin tapahtumana maailman luonnollisin asia, niin yhtä luonnollista tuntuvat olevan myös alkuvaikeudet, joita varsin moni kokee. Maito nousee tavallisesti rintoihin muutaman päivän kuluessa synnytystapahtumasta. Maidon nousun tuoksinassa äidin olo voi olla erittäin tukala – rinnat tuntuvat melkeinpä räjähtävän ja paita kastuu jatkuvasti maidon tippuessa etumukselle kaiken aikaa. Jos vauva imee vähän tai ei ole saanut vielä imemisotetta hallintaansa, voi maidon lypsäminen joko käsin tai koneellisesti, helpottaa äidin tukalaa oloa.
Jos imetys ei tunnu heti lähtevän kunnolla käyntiin ja vauva tuntuu tarvitsevan enemmän aikaa oppiakseen imemään – aina tuokaan taito ei ole aivan synnynnäistä – sairaalassa annettava lisämaito saattaa hyvinkin olla paikallaan, jotta vauvan ravinnontarve joka tapauksessa turvataan. Siitä huolimatta äidin kannattaa olla sinnikäs ja tarjota rintaa vauvalle useita kertoja sekä päivällä että yöllä. Jos imetys ei lähde heti käyntiin yrityksistä huolimatta, äidin on syytä lypsää rintojaan ahkerasti, useitakin kertoja vuorokaudessa. Näin maidontuotanto lähtee kaikesta huolimatta hyvin käyntiin ja pysyy käynnissä, vaikkei vauva olisikaan saanut vielä imemisotetta hallintaansa..
Vauva saa harjoitella imemistä määrätietoisen ja sinnikkään äidin opastuksella, ja hän ottaa kyllä rinnasta tilkan jos toisenkin ennen pitkää, vaikka hän vaikuttaisikin sitkeältä pikku taistelijalta alussa sairaalan kätilöiden käydessä avittamassa rinnanpäätä pikkuisen huulille. Ei suinkaan kannata säikähtää sitä huudon määrää, joka omasta pikku lapsesta tuntuukaan lähtevän imemisyritysten tiimellyksessä. Vauva saattaa vaikuttaa siltä kuin hän suorastaan hylkisi rintaa ja sieltä tulevaa maitoa. Äiti saattaa ryhtyä epäilemään, että kenties hän maidon laadussaan on jotain vikaa, kun pienokainen tuntuu taistelevan niin sitkeästi. Tällaiset ajatukset kannattaa kuitenkin haudata heti mielestään, koska asiassa ei mitä todennäköisemmin ole ollenkaan perää.