Millaisia ongelmia imettämiseen liittyy?
Imetys ei suju läheskään aina kevein askelin. Joskus imetys saattaa lähteä käyntiin hyvinkin mallikkaasti, mutta matkan varrelle mahtuu erilaisia karikkoja, jotka saavat äidin raapimaan neuvottomana päätään. Imetys saattaa myös sujua alusta asti hienosti, mutta siitä ei tunnu tulevan loppua ollenkaan – kyseessä ovat siis vierotukseen liittyvät pulmat.
Imetyksen saloihin tutustuva äiti pääsee kokemaan imetysrupeaman aikana varsin monta mielenkiintoista juttua, joista osaan pystyy varautumaan jo etukäteenkin ja ainakin tieto lisää varmuutta, eli imetyksen yleisimpiin ongelmiin on syytäkin perehtyä, jotta pääsee tiukan paikankin ylitse: tunnistaa rintatulehduksen oireet ja hoitokeinot, tietää matalien rinnanpäiden aiheuttamat ongelmat, kuten myös mahdolliset ongelmat maitomäärien osalta sekä tietää vauvan kehitykseen kuuluvien oikkuilujen taustat ja todennäköisyydet ja miten ne puolestaan vaikuttavat imemishetkiin puhumattakaan vierotuksen suhteen askarruttavista kysymyksistä.
Liian täydet rinnat
Maidon noustua rintoihin pari päivää synnytyksen jälkeen, rinnat tuntuvat lähes räjähtävän. Ne ovat pingottuneet ja kipeät. Maidontuotanto on käynnistynyt ja tilanne ei ole vielä tasapainottunut, koska vauva ei ole vielä ruokaillut kauaa rinnoilla ja antanut siten merkkejä, kuinka paljon hän maitoa vaatii. Tilanne siis vakiintuu hyvinkin pian. Kun lapsi saa imeä rintaa usein ja lyhyen aikaa kerrallaan, täysien rintojen ongelma helpottaa melko nopeasti. Kun rinnat saavat runsaasti ärsykkeitä, esimerkiksi vauvan imiessä pitkään ja usein, on selvää, että maitomääräkin kasvaa. Rinnat saattavat tulla liian pinkeiksi ja täyteen senkin takia, jos vauva nukkuu kokonaisia öitä. Jotta maidonmäärä vakiintuisi ja tuotanto pysyisi hyvin käynnissä, onkin ehkä hyvä syöttää lasta myös öisin – vaikkei hän siihen itse aloitetta tekisikään - ainakin alkuvaiheessa. Myöhemmässä vaiheessa lapsen kasvaessa rinnat saattavat tulla ajoittain liian täydentuntuisiksi, kun lapsi ryhtyy vähentämään imemiskertojaan. Näin äidinmaidon tarjonta on jonkin aikaa suurempaa kuin kysyntä, mutta tilanne tasoittuu muutamassa päivässä.
Maitotiehyiden tukkeutuminen
Joskus pieni alue rinnasta saattaa tuntua turvonneelta ja kipeältä. Silloin on mahdollista, että jossakin maitotiehyessä on tukos. Joskus vaikkapa rintaliivien jokin kohta saattaa puristaa rintaa hankalassa paikassa, jolloin maitotiehyt tukkeutuu. Vauva ei pysty tällöin imemään kovaa aluetta tyhjäksi maidosta. Pakkaantunut alue olisi siis tyhjennettävä itse. Tyhjentäminen on paras suorittaa vauvan imiessä tai maitoa lypsäessä. Rintaa hierotaan tällöin kovettumakohdalta maidon valuessa. Rintaa hierotaan pyörivin liikkein ja tukevin ottein kunnes alue pehmenee täysin. Aina hieronta ei tehoa ensimmäisellä kerralla, joten silloin on parasta kokeilla seuraavalla vauvan imemiskerralla hierontaa uudestaan.
Rintatulehdus
Jos rinnat ovat jonkin aikaa liian täydet, imettävä äiti on vaarassa joutua rintatulehduksen armoille. Samainen vaiva saattaa tulla myös, jos tukkeutuneita maitotiehyitä ei tyhjennetä ja niihin pesiytyy sen myötä bakteereja. Rintatulehduksen selviä merkkejä ovat kovat, turvonneet, punottavat, kipeytyneet ja kuumottavat rinnat tai rinta. Imettävän äidin olo saattaa olla muutenkin hyvin huono. Hänellä voi olla vilunväristyksiä ja olo vaikuttaa kuumeiselta. Mikäli imettävän äidin oireet ovat edellisen kaltaiset, kannattaa hänen ryhtyä heti toimeen: kipeää rintaa kannattaa hieroa. Myös lämmin kylpy tai suihku voi auttaa. Rinta on saatava tyhjenemään, jotta pahin kipu hellittää.
Kun rinta alkaa toimia normaalisti ja maitoa tulee tavalliseen tapaan, vauvan kannattaa antaa imeä rinta tyhjiin ja toistaa toimenpide useampaankin kertaan lähimmän vuorokauden aikana. Rintatulehdus voi näin talttua hyvinkin parissa päivässä. Jos kotikonstit eivät ala tehota ja olo tuntuu edelleen huonolta, kannattaa kääntyä lääkärin puoleen. Rintatulehdukseen lääkäri saattaa määrätä jotain lääkettä, tavallisimmin jotain antibioottia. Joskus vaikuttaa siltä, että toisilla on enemmän taipumusta rintatulehduksiin kuin joillakin toisilla. Syy saattaa olla rinnan rakenteessa. Maitotiehyt saattaa olla ahdas jollakin kohdin tai muuten erikoisen muotoinen.
Hiivasienitulehdus
Joskus rinnanpäät voivat olla aivan kunnossa, mutta silti imettäminen tekee kipeää. Kivun syy ei ole myöskään välttämättä täyteen pakkautuneissa rinnoissa. Tällöin onkin paljon mahdollista, että kyse on rinnassa olevasta hiivasienitulehduksesta. Raskausaikana on varsin tavallista, että naisella on emättimen hiivasienitulehdus, jonka seurauksena tulehdus pesiytyy myöhemmin rintaan vauvan tartuttaessa sen oman suunsa kautta imiessään maitoa. Vauvaan tulehdus tarttuu siinä vaiheessa, kun hän menee synnytyksessä synnytyskanavan lävitse. Joissakin tapauksissa vauvan suussa saattaa näkyä valkoisia sammaspeitteitä merkkinä tulehduksesta. Sammas ei ole kuitenkaan aina merkki hiivasienitulehduksesta. Hiivasienitulehduksen iskiessä kipu rinnassa on viiltävää vauvan imiessä ja vielä kauan aikaa sen jälkeenkin. Joskus iholle siveltävä sieni-infektioihin tarkoitettu voide saattaa auttaa. Sitä saa ilman reseptiä apteekista. Mikäli viiltelevä kipu jatkuu pitkään, kannattaa kääntyä rohkeasti lääkärin tai neuvolan puoleen ja kertoa asiasta.
Kouristelu rinnanpäissä
Hyvin harvinainen vaiva joillakin imettävillä äideillä on rinnanpään pienten verisuonien kouristelu, joka aiheuttaa sen, että rinnat ovat hyvin arat ja kipeät. Rinnanpään väri saattaa vaihdella äkillisesti punaisesta valkoiseen. Jos imettävän äidin vaivana on tällainen kouristelu, kannattaa yrittää lämmittää rinnanpäitä ennen imetyshetkeä esimerkiksi lämpöpussilla. Toisilla taas rinnanpään viilentäminen tuntuu auttavan asiaa. On havaittu, että kouristuksiin auttaa myös ison teekupillisen juominen ennen imetystä. Tee sisältää teiiniä, joka uskotaan olevan avuksi tähän kiusalliseen vaivaan. Kahvia kannattaa välttää, sillä se saattaa puolestaan lisätä kouristelua rinnanpäiden alueella. Mikäli rinnanpäiden verisuonten kouristelu tuntuu jatkuvan piinallisena, on parasta ottaa yhteys lääkäriin tai neuvolaan. Lääkäri saattaa määrätä vaivaan joissakin tapauksissa verisuonia laajentavia lääkkeitä.
Ihottumat ja aristava iho
Mikäli imettävä äiti käyttää runsaasti erilaisia voiteita tai rasvoja rintojen alueella, voi vaarana olla, että rintoihin tulee jossakin vaiheessa kiusallista ihottumaa. Iho saattaa alkaa punottaa tai siihen ilmestyy näppylöitä tai mahdollisesti jopa pieniä rakkuloita. Miedoin saatavissa oleva hydrokortisoonivoide saattaa auttaa, mutta voidetta ei tulisi käyttää pitkiä ajanjaksoja ja sitä tulisi muutenkin käyttää hyvin vähäisissä määrin siveltynä. Jotkut naiset ovat saaneet avun vaivaan käyttämällä rintaliivien sisäpuolella maidonkerääjiä, jolloin rinnanpää on kosketuksissa ainoastaan ilman kanssa. Kotioloissa ilmakylvyt ja rintojen paljaana pitäminen ehkäisee hyvin ihottumia.
Imetystä vastaan taisteleva vauva
Pienillä vauvoilla on varsin tavallista havaita joitakin lyhyitä kausia, jolloin kiltistä rinnansyöjästä tuleekin yllättäen rintaruokintaa vastaan hangoitteleva ja taisteleva vauva, joka saattaa aivan kuin aloittaa eräänlaisen maidonsyöntilakon. Tilanne voi olla varsin piinallinen imettävälle äidille, joka yrittää kaikin keinoin saada vauvaansa syömään rintaa onnistumatta siinä kuitenkaan. Olo voi olla hyvinkin neuvoton. Joskus näille lakkoiluille ei voida oikeastaan löytää mitään varsinaista syytä. Joissakin tapauksissa kyse voi olla kuitenkin vakavammasta. Kyse voi olla vauvaa vaivaavasta korvatulehduksesta tai tukkoisesta nenästä, jolloin syöminen tekee kipeää ja lapsi kieltäytyy lopulta syömästä. Joskus äidin vieras tuoksu saattaa myös saada vauvan taistelemaan rinnalla. Lasta on turha pakottaa näissä tilanteissa. Pakottamisesta on vaan ennemmin haittaa kuin hyötyä. Imettävän äidin on vain syytä rauhoittaa oma mielensä ja tarjota rintaa – varsinkin silloin, kun vauva vaikuttaa uniselle. Joissakin tapauksissa uudenlainen imetysasento voi auttaa asiaa. Imemislakkoilu tai huononlainen syöminen yrityksineen voi kestää päivän tai pari, mutta tavallisesti tällaiset jaksot menevät ohitse itsestään, ellei kyseessä ole sitten vauvaa vaivaava sairaus, joka täytyy tietysti hoitaa ja vauvaa on käytettävä silloin mahdollisesti myös lääkärin luona.
Pitempi poissaolo lapsen luota
Jossakin vaiheessa imettävän äidin on ehkä aika palata työnsä pariin. Hän saattaa myös joutua lähtemään jostakin syystä yllättäen jonnekin matkalle. Silloin mieltä vaivaakin kysymys: kuinka imetys onnistuu pitemmän poissaolon jälkeen vai loppuuko se kokonaan tästä syystä. Imetyksen ei tarvitse päättyä äidin pitempään poissaoloon. Rintamaitoa on vain kerättävä varastoon – eli pumpattava säilöön ja pakastettava. Jokaisen imetyksen jälkeen voi vaikka hiljakseen kerryttää maitovarastoa pakkasen puolella ja lypsää ylijäämät pakastepussiin.
Tuoreena äidinmaito säilyy jääkaapissa vuorokauden ajan. Jos äidin poissaolo kestää siis vain vähän aikaa, voi maitoa lypsää pulloon ja antaa ruokailuilla vauvalle jääkaapista otettuna. Pakastimessa äidinmaito säilyy noin kolme kuukautta. Pakastettu maito kannattaa sulattaa hitaasti. Mikroaaltouunissa maito saattaa lämmetä epätasaisesti. Mikroaallot saattavat myös eliminoida osan maidon hyvistä ominaisuuksista sitä lämmitettäessä, joten jo siitäkin syystä vesihauteessa hiljaa sulatettu pakastemaito on parempaa.