Mikä on jännetupentulehdus?
Jännetupentulehdus on tyypillinen ja yleinen vaiva. Tulehdus ei kuitenkaan ole yleisen tulehduksen tapaan bakteerista tai viruksesta lähtöisin oleva, vaan rasitusvamma. Oireilu alkaa kipuna tietyssä kohdassa, kuten käden ranteesta. Levossa kipu helpottuu, mutta mikäli tulehdus on kestänyt jo pitkään, myös levossa voi tulla kipuiluita. Tavallisia ja yleisimpiä tulehduspaikkoja ovat kyynärvarren sekä ranteen seutu (ns. hiirikäsi), olkapää ja akillesjänne. Jännetuppitulehdus tulee pitkäkestoisesta, yksipuolisesta rasituksesta ja sitä esiintyy yhtä paljon molemmilla sukupuolilla.
Lain mukaan jännetupentulehdus on silloin työperäinen, mikäli se on aiheutunut usein toistuvan ja yksipuolisen tai työntekijälle vieraan liikkeen suorittamisesta. Suomessa ammattiperäisenä jännetupentulehdusta todetaan noin 500–600 tapausta vuosittain.
Jännetupentulehduksen hoito
Usein vaiva poistuu itsestään ja välttämällä vaivan aiheuttamaa rasittavaa tekijää ja liikettä. Vesikylpy ja lisävaatetus kipeäksi tulleella kohdalla voivat auttaa sekä helpottaa oloa. Ennaltaehkäisy on myös hyvä konsti, johon kuuluu lähinnä välttäminen liian pitkään yksipuolisia liikesarjoja, etenkin jos on aikaisemmin saanut niistä särkyjä.
Apteekista saa erilaisia kipuvoiteita, jotka voivat joissakin tapauksessa auttaa. Suun kautta olevia tulehduskipulääkkeillä voidaan nopeuttaa paranemisprosessia. Mikäli kotihoidoista ja levosta ei tunnu olevan apua, on syytä kääntyä lääkärin puoleen, samoin jos kipeä alue alkaa kuumoittaa tai punertaa. Joskus voidaan myös tehdä jänteenpuhdistusleikkaus. Sen tavoitteena on kipujen lieventäminen, turvotuksen laskeminen ja jänteen suojaaminen syviltä vaurioilta ja katkeamiselta. Hoitoaika leikkauksen jälkeen on noin 3-5 vuorokautta osastolla. Sen jälkeen on noin 4 viikon pituinen sairasloma. Toimenpide ei vaadi jälkitarkastusta poliklinikalla.