Mikä on kantapiikki?
Keskellä kantapäätä tuntuva kipu voi olla merkki jalkapohjan kalvojänteen tulehduksesta eli plantaarifaskiitista. Mitä nopeammin tulehdus hoidetaan, sen nopeammin kivulias vaiva paranee. Kantapään plantaarifaskiitti on yksi yleisempiä jalan alueen vaivoja ja yleisin kantapään kiputila. Vanhastaan on puhuttu luupiikistä, mutta kivun aiheuttaja on aina kalvojänteen tulehdus. Vaivasta kärsivät erityisesti urheilijat. Ylipaino voi edesauttaa plantaarifaskiitin syntyä, samaten työ, jossa joutuu seisomaan ja kävelemään paljon.
Oireet
Tulehdus aiheuttaa yleensä syvän, pakottavan kivun keskellä kantapäätä. Kipu pahenee kävellessä ja seistessä. Lepo helpottaa kipua, mutta levon jälkeen liikkeelle lähtiessä särky on pahimmillaan. Kantapään tulehdusta ei voi havaita ulkoisesti, turvotusta ei ole.
Synty
Plantaarifaskiittia kutsutaan kansanomaisesti usein luupiikiksi, josta voi saada käsityksen että kivun aiheuttaja on kantapään sisässä oleva piikki. Luupiikki suuntautuu kuitenkin aina jalkapohjan kalvojänteen suuntaisesti eikä ole siis mikään nasta jalkapohjassa. Plantaarifaskiitin uskotaan syntyvän alueen pienistä, toistuvista vammoista, jotka voivat syntyä esimerkiksi rasituksen seurauksena. Kantakivun syynä voi olla myös luun ja luukalvon ympärillä oleva tulehdus. Kantapään rasvapatjan surkastuminen, hermopinne ja niveltulehdus voivat nekin olla kantapääkivun mahdollisia syitä.
Hoito
Plantaarifaskiitin hoidon kulmakiviä ovat, tukevat jalkineet, silikonista valmistetut, vaimentavat pohjalliset sekä päivittäin tehtävät venytysharjoitukset. Ylimääräistä rasitusta kannattaa välttää. Jos kipu on häiritsevää, tulehduskipulääkkeistä on apua. Tehokkaana hoitomuotona on myös yölasta, joka pitää jalkapohjan yön ajan venytettynä ja estää kalvolihaksen kiristymisen. Tämä ehkäisee luukalvon ja lihaksen äkillistä rasitusta, repeytymistä ja venytystä seuraavana aamuna liikkeelle lähdettäessä. Jos nämä hoidot eivät auta, jalkaa on pidettävä liikkumattomana muutaman viikon ajan esimerkiksi lasikuitukipsistä tehdyn lyhyen saappaan avulla. Jos mikään muu hoito ei tehoa, voidaan kantapää leikata. Se vaatii ensin muiden hoitokeinojen kokeilua kuukausia, jopa vuoden. Yleensä vaiva paranee helposti muutamassa viikossa.
Itsehoitoa
Käytä tukevia kenkiä, joissa on riittävän paksut pohjat ja vältä ylimääräistä rasitusta. Käytä silikonipohjallisia tai kantapiikkityynyä, niitä saa apteekista tai jalkahoitoloista. Tee päivittäin venytysliikkeitä, joissa koukistat nilkan niin että jalkapohja venyy. Käytä tarvittaessa tulehduskipulääkettä. Mene lääkäriin jos kipu ei hellitä muutamassa päivässä. Kantapään kivun syy voi olla myös jokin muu kuin jalkapohjan kalvojänteen tulehdus. Mitä nopeammin hoito aloitetaan, sitä paremmin vaivasta pääsee eroon.