Mikä on Menieren tauti?
Menieren tauti on tuntemattomasta sisäkorvan häiriöstä johtuva oireyhtymä, johon sisältyy sairaan korvan kuulon aleneminen, huimaus ja korvien soiminen eli tinnitus. Taudinkulun aikana kuulo tavallisesti huononee niin paljon, että potilas tarvitsee kuulolaitetta. Noin 20 %:lla tauti siirtyy myös toiseen korvaan. Täydellisesti se ei kuitenkaan kuurouta.
Nimensä Menieren tauti on saanut sen vuonna 1861 kuvanneen Prosper Menieren mukaan. Tuosta hetkestä on pian kulunut 150 vuotta, mutta taudin perimmäinen syy on yhä selvittämättä. Varmuudella tiedetään, että oireet eivät ole yhteydessä aivoverenkierron häiriöihin. Mikäli potilaalla on kaikki kolme edellä mainittua oiretta, voidaan varmasti kuitenkin puhua Menieren taudista. Yleisintä tauti on 40-50 –vuotiaiden keskuudessa. Sitä on diagnosoitu olevan vähintään 0,05 %:lla väestöstä. Todelliset määrät lienevät kuitenkin moninkertaiset.
Taudin hoito
Tiedossa olevin hoitokeinoin potilas voi elää lähes normaalisti. Oikeanlaatuiset elämäntavat: suolankäytön rajoittaminen, oikea unirytmi, hyvä kunto ja säännöllinen liikunta auttavat Menieren taudissa ja sen oireissa. Lääkehoito suun kautta otettavien lääkkeiden muodossa tulee kysymykseen, jos tauti alkaa liikaa hallita jokapäiväistä elämää ja oireita esiintyy viikoittain tai jos huimauskohtaukset ovat pitkäkestoisia. 90 % potilaista tulee toimeen em. hoitokeinoin.
Lopuilla hoitokeinona käytetään lääkkeiden ruiskuttamista tärykalvon läpi suoraan välikorvaan. Joissakin lääkeruiskutuksissa on kuitenkin riski kuulon huononemisesta entisestään. Vain harvoin Menieren taudissa käytetään leikkaushoitoa. Suomessa toimii Suomen Meniere-liitto ry, joka on Kuulonhuoltoliiton jäsen.