Kuinka sosiaaliturvaa sovelletaan ulkomailla työskentelevien kohdalla?
Ennen matkaan lähtöä on tärkeää ottaa selvää kohdemaan sosiaaliturvakäytännöistä. Sairastuminen iskee aina suunnittelematta, joten riskejä on turha ottaa.
EU-maissa, Norjassa ja Islannissa sekä Sveitsissä, Kanadassa ja USA:ssa suomalainen on oikeutettu samoihin terveyspalveluihin kuin oman maan kansalaisetkin. On kuitenkin syytä ottaa etukäteen selville, mitä kyseisiin palveluihin kuuluu, ja minkälaista käytäntöä maassa sovelletaan. Ne vastaavat harvoin Suomen järjestelmää. Muiden maiden kanssa Suomella ei ole sopimusta sosiaaliturvasta. Jos siis asut sellaisessa yli vuoden, sinuun sovelletaan kohdemaan omaa lakia.
Jos asut ulkomailla enintään vuoden ajan, kuulut edelleen Suomen sosiaaliturvan piiriin. Yleensä mainituissa maissa työskentelevään sovelletaan kuitenkin työskentelymaan sosiaaliturvalainsäädäntöä, sillä kahden maan lainsäädäntöä ei voida henkilöön samanaikaisesti soveltaa. Vuoden määräaikaa voidaan pidentää anomuksesta.
Käynti Kelassa on ehdottomasti paikallaan, lähdit sitten minne päin maailmaa tahansa.