Kuinka työllistää itse itsensä ulkomailla?
Ulkomailta lähdetään usein etsimään työpaikkaa jonkin toimiston suojissa. Harva tuleekaan ajatelleeksi, että töitä voi saada myös työllistämällä itse itsensä.
Katusoittajana voi ansaita muutaman lantin, jos soittotaidot ovat tarvittavaa tasoa, mutta oman työpaikan luominen ei kuitenkaan ole soittotaidosta kiinni. Se vaatii vaan hieman kekseliäisyyttä ja luovuutta, sinnikkyyttä ja uskoa omaan itseensä. Oma-aloitteellisuus on valttia ja aktiviivisuus poikii tuloksia.
Kielitaidollaan voi hyvin ryhtyä tienaamaan. Käännöstöitä on tarjolla osaavalle yllättävilläkin tahoilla. Kannattaa laittaa ilmoituksia oppilaitosten ilmoitustauluille, mahdollisesti lehteenkin. EU:n aikakaudella pientenkin kielten osaajia tarvitaan. Pienestä käännösrupeamasta voikin ajan myötä muodostua tuottava työ.
Työtä hakevalla saattaa olla jokin erityistaito, jonka avulla hän voi laittaa pyörät pyörimään. Esimerkiksi sujuva tietokoneen ja ohjelmien hallinta voi johtaa pitkälle työmielessä, ja ATK-opastusta voi hyvin antaa yksityispohjalta. Tietotekniikan osaajia tarvitaan maailmalla yhä enenevässä määrin, ja joskus harrastuspohjalta hankitut taidot voivat nousta arvoon arvaamattomaan.
Jos työnhakija on matkaan lähtiessään pakannut mukaansa kannettavan tietokoneen, onnistuutöiden teko myös Suomen suuntaan. Etätöiden kirjo on mitä moninaisin, ja moni tehtävä on suoritettavissa internetin välityksellä. Etätyöt saattavat tuntua aluksi kaukaisilta, mutta vauhtiin päästyään työntekijä innostuu kyllä haasteellisuuden vuoksi aina uusiin suorituksiin.
Jos työnhakijalla on kuvasilmää ja kamerakin matkassa, voi ansioita kerätä valokuvaamalla. Erilaiset julkaisut ovat aina kiinnostuneita onnistuneesta kuvamateriaalista. Sanoma- ja aikakauslehtiin kannattaa ottaa yhteyttä paitsi valokuvaus- myös kirjoitusmielessä. Vieraan kulttuurin keskellä löytää helposti jutunjuurta, ja moni lehti ottaa vastaan matkakuvauksia sekä pakinoita maailman menosta.
Koska lapsia on jokaisessa maassa, myös lastenhoitajia tarvitaan aina ja kaikkialla. Työnhakija voi hakeutua itsenäisesti lasten kotihoitajaksi, tai ottaa yhteyttä kohdemaassa toimivaan suomalaisten organisoimaan ystävyysseuraan, jonka kautta saa tietoja alueella olevista ja elävistä suomalaisista perheistä.