Metsäjänis ja rusakko
Jäniseläinten lahkon (Lagomorpha) lajeja edustavat Suomessa metsäjänis ja rusakko. Metsäjänis on yleinen koko maassa, mutta rusakkoa tavataan runsaammin vain maan etelä- ja keskiosien kulttuurimaisemissa Oulun korkeudelle saakka. Rusakko on alun perin kotoisin Aasian aroilta, Suomessakin sen esiintyminen on keskittynyt viljelysseuduille. Suomeen rusakko on levinnyt vasta 1900-luvulla.
Rusakko on keskimäärin hivenen metsäjänistä kookkaampi, ja sillä on selvästi pidempi häntä ja korvat kuin metsäjäniksellä. Rusakon turkki säilyy ruskehtavanharmaan värisenä ympäri vuoden, kun taas metsäjänis on talvella valkoinen. Irlantilainen metsäjänis ei skandinaavisista sukulaisistaan poiketen vaihda valkeaa talvikarvaa. Rusakon häntä on päältä musta, kun metsäjäniksellä häntä on kesälläkin valkea. Metsäjäniksen käpälä kantaa lumessa paremmin kuin rusakon käpälä, mikä osaltaan selittää rusakon puuttumista runsaslumisimmilta alueilta.
Metsäjänis on yleensä täysikasvuisena 50 – 60 cm pitkä ja painaa 2,5 – 3,5 kg, mutta eräät yksilöt ovat yltäneet jopa 6 kg:n painoon. Rusakko on aikuisena pituudeltaan 60 – 70 cm ja painaa 4 – 4,5 kg, mutta eräät yksilöt ovat saavuttaneet jopa yli 9 kg:n painon.
Sekä metsäjänis että rusakko tulevat sukukypsiksi alle vuoden iässä. Kummankin jäniseläinlajin lisääntymisaika alkaa keväällä helmi-maaliskuussa. Kantoaika kummallakin lajilla on noin 42 - 52 vrk, ja poikasia syntyy yhdessä pesyeessä yleensä 2 - 5. Metsäjänikseltä tosin tunnetaan jopa 12 poikasen pesyekin, ja rusakolla on tavattu jopa 7 poikasta yhdellä kertaa. Pesyeitä on kesän aikana tavallisesti 2 - 4 kpl. Naaras imettää poikasia 2 - 3 viikon ajan, jonka jälkeen poikaset saavat tulla omillaan toimeen. Poikasista jopa 60 – 80 % kuolee ennen aikuistumistaan.
Kummankin jäniseläinlajimme kesäravinnon muodostavat heinät, ruohot ja lehdet. Kesäravintona käytettyjä kasvilajeja on suuri määrä. Syksymmällä ravintoon kuuluvat myös varvut. Talvella varsinkin metsäjänis siirtyy lähes täydellisesti puuvartisista kasveista koostuvaan oksa- ja kuoriravintoon. Varsinkin haapa ja raita ovat metsäjänikselle mieluista talviravintoa, ja koivutkin kuuluvat yleisyytensä vuoksi metsäjäniksen säännölliseen talviruokavalioon. Eteläisemmillä ja ohutlumisemmilla alueilla elävä rusakko pyrkii talvellakin käyttämään ensisijaisesti vihreitä kasvinosia, joita on kaivettavissa hangen alta, mikäli lumiolosuhteet eivät ole poikkeuksellisen vaikeat kovan hangen vuoksi.
Oksa- ja kuoriravinto on sisältämiensä haitta-aineiden eli ns. sekundaariyhdisteiden vuoksi niin jäniseläimille kuin muillekin sitä käyttäville kasvinsyöjänisäkkäille varsin ongelmallista. Jäniseläimillä puuvartisten kasvien sekundaariaineiden aineenvaihdunnallinen käsittely ja haitattomaan muotoon elimistöstä pois eritettäväksi muuntaminen aiheuttavat pahimmillaan hyvinkin huomattavaa natriumin menetystä elimistöstä. Tämän seurauksena eläimen yleiskunto voi laskea, ja pahimmillaan tämä voi johtaa eläimen menehtymiseen.
Sekundaariaineiden aiheuttaman pulman ratkaistakseen jäniseläimet ovat hyvin valikoivia siinä, mitä ne syövät. Syötävän valikoinnin ne yleensä tekevät haistelemalla ilman maistamista. Ne hylkäävät eniten haitallisia sekundaariaineita sisältävät kasvit ja kasvinosat. Esimerkiksi koivujen oksista metsäjänis usein jättää syömättä ohuimmat kärjet, joissa sekundaariaineita on hyvin runsaasti. Toisaalta oksanpaksuuden kasvaessa kuori/puuaine –suhde heikkenee eli ravinteikkaan kuoren osuus kokonaiskasvibiomassasta alenee vaikkakin samalla alenevat myös oksien kuoren sekundaariainepitoisuudet. Näiden kahden ristiriitaisen oksaravinnon laatutekijän vuoksi jänis valikoikin yleensä paksuudeltaan keskipaksuja oksia. Rauduskoivuista metsäjäniksen tiedetään suosivan niitä, joissa on oksan kuoren pinta-alayksikköä kohti mahdollisimman vähän triterpenoideihin kuuluvaa papyriferihappo –nimistä sekundaariainetta. Lisäksi metsäjänis pyrkii monipuolisuuteen talvisessa ravinnonkäytössään. Ilmeisesti sen on helpompaa aineenvaihdunnallisesti käsitellä pieniä määriä useita erilaisia sekundaariaineita kuin suurta määrää yhtä tiettyä sekundaariainetta.
Rusakko voi aiheuttaa tuhoja puutarhoissa järsimällä omenapuiden runkoja. Metsäjäniksen kannat vaihtelevat 3 - 4 vuoden jaksoissa, ja varsinkin kannantiheyden huippuvuosina metsäjäniksellä on metsätaloudellista merkitystä lehtipuiden nuorten taimien vioittajana. Toisaalta jäniseläimet ovat metsästäjille haluttuja saaliskohteita, ja varsinkin metsäjäniksen saalismäärä on hyvin merkittävä, jopa yli 0,5 miljoonaa yksilöä vuodessa. Jäniseläintemme tärkeimpiä luontaisia vihollisia ovat ilves, kettu, ahma, susi ja petolinnuista varsinkin huuhkaja ja maakotka.