Siili
Siilit kuuluvat yhteen vanhimmista nisäkäsheimoista, hyönteissyöjien lahkoon. Nykyisten siililajien kaltaisia eläimiä on elänyt maapallolla todennäköisesti 15 miljoonaa vuotta. Monista siilien jälkeen eläneistä nisäkäslajeista, kuten suurikokoisista villisarvikuonoista, mammuteista ja sapelihammaskissoista on jäljellä enää vain fossiileita, mutta sitkeä siili elää edelleen. Jääkausien aikaan siilien pohjoiset kannat muuttivat etelämmäksi, mutta jään väistyttyä ne palasivat jälleen pohjoisemmille aluille.
Siilien ruumiinrakenne on hyvin alkukantainen ja monet piirteistä, kuten hampaisto, ovatkin säilyneet lähes muuttumattomina esi-isiltä lähtien. Piikit ja niitä liikuttavat lihakset ovat sen sijaan kehittyneet vasta myöhemmin. Siililajit ovat myös muuttuneet ympäristönsä mukaan, mikä luonnollisesti helpottaa sopeutumista uusiin elinoloihin.
Siilit joutuvat harvoin petojen saaliiksi niiden piikkisuojan ansiosta, mutta hyökkäyksen kohteeksi jouduttuaan niillä on lisäksi hyvä vastustuskyky myrkyille. Siilejä kuolee kuitenkin paljon liikenteessä, varsinkin korkean elintason maissa, joissa autojakin on enemmän. Myös maanviljelys aiheuttaa siilikannan heikentymistä, erityisesti lisääntyneen myrkkyjen käytön takia. Tästä huolimatta siilit viihtyvät asutuilla alueilla, joista he etsivät ruokaa lehtikarikkeen seasta, metsissä, puistoissa, pihoilla ja teiden vierillä.
Siilit liikkuvat iltahämärässä, ja liikkuvat verkkaisesti ilmaa nuuhkien ja äänekkäästi tuhisten. Se näyttää ruumiinrakenteeltaan kömpelöltä, mutta se voi kiivetä ketterästi vaikkapa kannon päälle, jossa se nostaa nokkansa ilmaan tutkiakseen ympäristössä mahdollisesti vaanivaa vaaraa. Siili on hyönteissyöjä, mutta se syö myös kastematoja, kuoriaisia, lintujen munia ja poikasia kuten myös jopa sammakoita tai hiiriä. Siilin suu on kuitenkin niin pieni ettei se pysty puremaan rikki esimerkiksi yli puolentoista sentin paksuista kananmunaa.
Siili asuu yksin eikä viihdy erityisesti muiden lajitovereidensa parissa. Se suhtautuu niihin yleensä kärttyisesti tai jopa vihamielisesti, muttei kuitenkaan puolusta omaa elinaluettaan, vaan se saattaa olla osittain päällekkäin toisen siilin kanssa. Öisin siili kuljeksii jopa kolmen kilometrin pituisen matkan elinpiirissään, joka on yleensä uroksella 20-35 hehtaaria ja naaraalla 9-15 hehtaaria. Liikkeelläoloajasta kuluu vain noin viidesosa ruoan etsimiseen ja muun ajan se käyttää lepäilyyn.
Keväällä siili herää talvihorroksestaan laihtuneena ja nälkäisenä ja ravittuaan itsensä riittävästi, se alkaa valmistua lisääntymiseen. Urossiilillä on usein vastassaan varsin haluttomalta vaikuttava naaras, joka yrittää häätää uroksen tiehensä tuhisemalla kiukkuisesti. Suomessa siilit synnyttävät vain yhden poikueen kesässä, mutta lämpimämmillä alueilla poikueita saattaa olla kaksi tai jopa kolme ennen talven tuloa. Emo synnyttää viiden viikon kantoajan jälkeen noin 3-7 sokeaa, 10-25 gramman painoista poikasta. Poikasilla on piikit jo syntyessään ihon sisään painuneina, ja muutaman tunnin kuluttua ne alkavat tulla esiin. Emosiili imettää poikasiaan runsaan kuukauden. Ensimmäisen kerran poikaset poistuvat pesästään noin kolmen viikon ikäisinä, mutta vasta parin kuukauden ikäisinä ne lähtevät omille teilleen.