Mikä on raskausmyrkytys?
Kun raskaana olevan naisen verenpaine nousee hälyttävän korkealle sekä testien perusteella virtsasta havaitaan valkuaista, merkit voivat viitata raskausmyrkytykseen. Se on tavallisin ensisynnyttäjillä, mutta voi uusiutua myös noin kolmanneksella naisista seuraavissakin raskauksissa. Naisella voi olla edellä mainittujen oireiden lisäksi myös huomattavaa turvotusta sormissa ja raajoissa. Joskus raskausmyrkytyksen oirehdintaan liittyy myös päänsärkyä, näköhäiriöitä ja kipuja ylävatsan seudulla.
Raskausmyrkytys, eli pre-eklampsia, alkaa tavallisesti 20. raskausviikon jälkeen. Yleisintä se on raskausajan loppuvaiheessa. Lievää verenpaineen nousua havaitaan hyvin useilla odottajilla, joten sitä ei pidä yksinomaan pitää raskausmyrkytykseen johtavana seikkana. Voidaan arvioida, että raskausmyrkytyksen oireita saa noin 5-8 % kaikista odottajista. Vaikeissa raskausmyrkytystapauksissa istukka saattaa irrota, ja raskausmyrkytys tautina voi vaikuttaa naisen maksan, munuaisten ja aivojen toimintaan. Raskausmyrkytys heikentää myös istukan verenkiertoa, jolloin sikiön kasvu saattaa hidastua. Koska raskaana olevien naisten seuranta on Suomessa varsin tehokasta, voidaan sanoa, että hengenvaaraa myrkytysoireiden takia ei kenellekään aiheudu.
Raskausmyrkytystapaukset ovat melko yleisiä kaksosraskauksissa tai muuten monisikiöisissä raskauksissa. On myös havaittu, että naiset, jotka kärsivät kroonisesta verenpainetaudista, raskaudenaikaisesta diabeteksesta tai munuaistaudista, ovat alttiimpia raskausmyrkytykselle.
Raskausmyrkytyksen hoito
Raskausmyrkytykseen ei ole olemassa varsinaisesti mitään hoitokeinoa. Sitä ei voi myöskään ehkäistä itse asiaan vaikuttamalla juurikaan, koska sitä aiheuttavia syitä ei ole tarkkaan tiedossa. Verenpainetta voidaan yrittää laskea mahdollisuuksien mukaan lääkkeiden avulla, mutta kerran alkanut raskausmyrkytys on ohi joka tapauksessa vasta synnytyksen jälkeen. Raskaana olevan kannattaa levätä ja välttää liiallista suolankäyttöä, koska suola nostaa verenpainetta ja turvottaa. Tupakointi hidastaa puolestaan verenkiertoa istukassa.
Verenpaineen nousu noin 36. raskausviikon paikkeilla on yleensä varsin ongelmatonta. Synnytys voidaan nimittäin jo käynnistääkin, koska kohdun asukki on tarpeeksi kehittynyt ja valmis maailmaan. Mikäli raskausmyrkytys havaitaan ennen 34:ttä raskausviikkoa, on tilanne kuitenkin jo vakavampi ja odottaja saatetaan ottaa sairaalaan tarkkailtavaksi.
Varsinaisia ennaltaehkäiseviä keinoja raskausmyrkytyksen varalle ei ole tutkimustenkaan valossa vielä löydetty, mutta pre-eklampsiaa kartoitetaan kaiken aikaa ja muun muassa aspiriinin käytöstä uusiutuvissa raskausmyrkytystapauksissa on saatu raskausmyrkytystä ehkäiseviä hyviä tuloksia.