Miten parantaa mahdollisuuksia tulla raskaaksi?
On olemassa naisia, jotka sanovat leikillisesti, että he tulevat raskaaksi jo pelkästään ajatuksen voimalla. Raskaus ei kuitenkaan aina ala yhtä helposti. Onkin sanottu, että raskaus on monen sattuman summa ja onnistuakseen se vaatii melkoisesti. On itse asiassa aivan kuin laittaisi nuppineulan putoamaan Eiffel-tornin huipulta ja koettaisi tähdätä sillä asfaltilla olevaa appelsiinia. Jos nuppineula putoaa appelsiiniin, raskaus alkaa ja jos se osuu sivuun – kuten varsin todennäköistä – raskaus ei pääse alulle. Voiko hedelmällisyyttä sitten yrittää kasvattaa jollakin keinolla, kun pariskunta päättää hankkia lapsen?
On olemassa koko joukko keinoja, joihin voi ainakin nojata kasvattaessaan hedelmällisyyttään. Kaikista ensimmäiseksi nousee oikea ajoitus. Kuukautiskierron vaiheiden seuraaminen ja tarkkailu saattaa pitää ajan tasalla ovulaatiosta ja sen ajoittumisesta. Näin voi yrittää kylvää siemeniä kasvualustan ollessa mahdollisesti parhaimmillaan.
Liikunnan voima
Liikunnan voimaa ei pidä vähätellä raskautta suunniteltaessa. Liikunta nimittäin vähentää stressiä ja levollinen sielu ja ruumis toimivat raskautta ajatellenkin paremmin kuin stressitilassa oleva ihminen. On kuitenkin syytä muistaa, että liian rajut liikuntalajit tai kovat urheilusuoritukset saattavat kuormittaa ruumista liiaksi. Tällöin hedelmällisyys voi päinvastoin lähteä laskuun. Hyvän yleiskunnon ylläpitäminen ja terveelliset tottumukset ylipäätään ovat hyvä perusta.
Tupakka, alkoholi, lääkkeet, huumeet ja myrkyt pois
Tupakointi on syytä lopettaa kokonaan tai ainakin savukkeiden määrää on parasta vähentää radikaalisti. On tutkittu, että tupakointi vähentää siittiöiden määrää. Keskenmenot, ennenaikaiset synnytykset ja kätkytkuolemat ovat usein myös yhteydessä tupakointiin ja tupakan savussa oleskeluun. Siitäkin syystä tupakointi olisi parasta saada kokonaan katkolle. Tupakoinnilla on myös yhteys vaihdevuosien alkuun ja kuukautishäiriöt ja heikko hedelmällisyys voidaan joskus selittää tupakoinnista johtuvaksi.
Alkoholi painii samassa sarjassa tupakan kanssa, eli sen käyttöä kannattaa rajoittaa suuressa määrin ja lopettaa vaikka kokonaan. Runsas alkoholin käyttö voi niin ikään vähentää siittiöiden määrää. Myös keskenmenon riski kasvaa naisen jo ollessa raskaana alkoholin vaikutuksesta. Alkoholin haitat sikiön kehitykseen ovatkin sitten jo oma vakava lukunsa. Huumeet ja anaboliset steroidit ovat myös haitallisia aineita, joiden käyttö on syytä lopettaa. Esimerkiksi kannabista sisältävät aineet vähentävät siittiöiden määrää ja heikentävät niiden laatua. Siittiöistä saattaa tulla noiden aineiden seurauksena epämuodostuneita ja myös siittiöiden liikkuvuus häiriintyy.
Raskautta suunnittelevan kannattaa lisäksi välttää liiallista lääkkeiden käyttöä. On hyvä miettiä, ovatko kaikki henkilön mahdollisesti käyttämät lääkkeet todellakin tarpeen. Maha- ja verenpainelääkkeet sekä antihistamiinit ovat joissakin tapauksissa hidastaneet raskaaksi tulemista. Myös vahvoilla särkylääkkeillä on naisen ovulaatiota häiritseviä vaikutuksia. Kaikenlaisia myrkyllisiä aineita, kuten hyönteismyrkkyjä, maaleja, liimoja, lyijyä ja elohopeaa on syytä välttää mahdollisuuksien mukaan. On todettu, että myrkyt vähentävät siittiöitä määrällisesti.
Monipuolinen ravinto ja vitamiinitasapaino
Monipuolinen ja terveellinen ravinto on tietysti jo hyvän yleiskunnonkin perusedellytys. Greippimehun juomista saatetaan suositella raskautta ennen, koska sillä on suotuisa vaikutus ovulaation aikana erittyviin ainesosiin. Myös punaviinin juomista hyvin pienissä määrin voi suositella, koska se lisää verenkiertoa kohdussa. Tämän ohella myös alkion kiinnittymismahdollisuudet tuntuvat paranevan. Joissain päin maailmaa papaijaa käytetään ehkäisytarkoituksessa, joten sen syöminen ei ole välttämättä raskautta suunnittelevalle edullista. Kofeiinia sisältäviä tuotteita on syytä välttää. Näihin kuuluvat kahvi, tee ja monet virvoitusjuomat. Kahvin kohtuukäyttö on noin kolme kupillista päivässä.
Naisen kannattaa pitää huoli siitä, ettei hänellä ole minkäänlaisia vitamiinin puutostiloja. Jonkin monivitamiinivalmisteen nauttiminen raskautta edeltävässä vaiheessa jo muutamia kuukausia ennen voi olla varsin suositeltavaa. Monivitamiinit sisältävät myös usein foolihappoa, jota on erittäin tärkeää saada riittävä määrä varsinkin alkuraskaudessa ja raskauden aikana yleensäkin. Naisen painolla ja rasvaprosentilla voi olla myös merkitystä siinä, kuinka helposti raskaus alkaa. Normaalipainoisuus on usein etu ja rasvaprosentinkin oleminen normaalirajoissa auttaa asiaa. Ali- tai ylipainoiset voivat kärsiä kuukautishäiriöistä ja joskus kuukautiset voivat sen takia jäädä kokonaan pois.
Iloinen mieli ja rento olo
Naisen on hyvä harjoitella rentoutumista. Stressin kaikenlainen vähentäminen on hyödyksi. Ovulaatiohäiriöt ovat hyvin yleisiä kovasti stressaantuneilla naisilla. Kannattaa kokeilla vaikkapa vaihtoehtohoitoja, jos stressi ei tunnu hellittävän eikä omista keinoista ole apua. Esimerkiksi akupunkitiohoidot tai aromaterapia voivat olla tässä avuksi. Iloinen ja energinen mieliala on aina lisäetu. Masentunut ihminen kantaa mukanaan usein myös muita oireita, joten masennus kaikkine kuokkavieraineen on pahasta raskauden suunnitteluvaiheessa.