Millaista hoitoa keskenmenon jälkeen?
Hyvin varhaisissa keskenmenoissa ei tarvita erityistä hoitoa. Kun raskaus on voitu todeta esim. sydänäänien avulla, mutta se on päättynyt keskenmenoon, kohdun tyhjeneminen varmistetaan ultraäänitutkimuksella. Tarpeen mukaan kohtu kaavitaan. Jos keskeytynyt keskenmeno tapahtuu myöhäisessä vaiheessa, kohdun tyhjentyminen voidaan käynnistää lääkkein.Keskenmenon jälkeen on hyvä odottaa yksien kuukautisten verran ennen kuin tulee seuraavan kerran raskaaksi. Näin varmistetaan, että kohtu on toipunut keskenmenosta.Ihmiset reagoivat keskenmenoon hyvin yksilöllisesti. Varhainen keskenmeno on joillekin vain pieni asia, joka tuntuu tilastojenkin valossa luonnolliselta. Toinen suree paljon lyhyenkin aikaa kestänyttä raskautta. Pitemmälle ehtineessä raskaudessa vauva on yleensä jo tuntunut hyvin todelliselta niin äidistä kuin isästäkin, ja keskenmeno on myös rajumpi fyysinen koettelemus. Tällöin keskenmenon aiheuttamat tunteetkin ovat voimakkaita ja henkinen toipuminen voi kestää pitkään.