Miten rintoja tulee hoitaa raskauden jälkeen?
Kun nainen tulee raskaaksi, raskaus alkaa tuntua ja näkyä lähes aina melkein ensimmäisenä naisen rinnoissa. Rinnat alkavat kasvaa ja muuttaa muotoaan. Raskausaika laittaa rintavarustuksen muutoksen hyvälle alulle ja tämä jatkuu imetysaikana ja jonkin aikaa jopa sen jälkeenkin. Muutosten koettelemus voi olla joskus kovakin. Kaiken tuloksena voi syntyä raskausarpia. Ensin iho venyy ja tuntuu pingottuvan äärimmilleen ja loppuvaiheessa kaikki ottaakin uudestaan takapakkia, eli vetäytyy alkuasetelman suuntaan.
Kun nainen alkaa odottaa lasta, hänen olisi syytä aloittaa rintojen kuntokuuri jo tuossa vaiheessa. Markkoinoilla on olemassa erilaisia voiteita ja hoitoöljyjä, joiden avulla nainen voi käydä taistoon mahdollisia raskausarpia vastaan. Voiteet ja öljyt elvyttävät ihoa, jättävät ihon kimmoisaksi ja ja pehmeäksi. Ne myös tuoksuvat hyvälle, mikä nostattaa puolestaan mielialaa. Tuoksuilla voi olla yllättävänkin voimakas merkitys ihmismielen stimuloijana.
Raskausaikana naisen kannattaa sijoittaa jo hyvin istuviin ja tukeviin rintaliiveihin. Imetysaikana on hyvä hankkia yhtä lailla sopivat liivit. Koska rintojen koko ja muoto voi hyvinkin muuttua raskauden ja imetysajan alkuaikoina, erilainen liivivarustus on tarpeen. Asiaa on syytä tarkkailla.
Kun raskausaika on jäänyt taakse ja imetysaikakin on ohitettu, on aika panna rinnat todellisen tehokuurin kautta kuntoon. Liikunta ja erilaiset ryhtiliikkeet ovat tietysti hyviä jo raskaus- ja imetysaikanakin, mutta viimeistään imetysajan päätyttyä ryhtijumppa kannattaa aloittaa. Nainen voi painaa kämmenet yhteen kymmenen kertaa rinnan korkeudella, suorittaa liikkeen mahdollisimman hitaasti ja voimakkaasti ja muistaa samalla hengittää syvään. Sarjaa voi toistaa useitakin kertoja ja tehdä ryhtijumpasta päivittäisen ohjelmanumeron. Tuloksia syntyy, sillä ryhtiliike on varsin tehokas.
- Imetyksen päätyttyä nainen voi käyttää hyvin myös kiinteyttäviä, aromaattisia öljyjä, joilla voidaan vahvistaa rintojen omia tukikudoksia. Raskausaikana tällaisten tuotteiden käyttö ei sen sijaan ole suositeltavaa. Myös imetysaikana olisi syytä välttää tuotteita, jotka imeytyvät ihoon. Varsinkin kesäkuumilla viilentävät kiinteytysvaahdot ja &8211;öljyt ovat oivallisia.