Dodie Smith: Linnanneidon lokikirja
Jos syventyä viihdyttävään romantiikkakirjallisuuteen, mutta välttää kuitenkin imelyyksiä tai pilvilinnoja, on Dodie Smithin Linnanneidon lokikirja tarkoitukseen oiva opus. Linna teoksesta tosin löytyy, mutta sitä ei ole rakennettu unelmahaituvista, vaan se on ehta brittiläinen rapistuva, kosteanhomeinen loukko.
Linnanneidon lokikirja, alkuperäseltä nimeltään I Capture the Castle on julkaistu alun perin vuonna 1949. Tekijä on Dodie Smith, joka tunnetaan suomessa parhaiten Disney-filmatoinniksi päätyneestä lastenkirjastaan Satayksi dalmatialaista. Moni suomennoksen ystävistä on saattanut ihmetellä, miksi Smithin viehättävä romaani käännettiin kielellemme vasta vuonna 2002, mutta totuus on, että käännöksessä on kyse jo toisesta versiosta: ensimmäinen käännös nimeltäänRauniolinna valmistui jo samana vuonna kuin alkuperäinen teos ilmestyi.Teoksen päähenkilö on Cassandra, omalaatuisen kirjailijaisän seitsentoistavuotias tytär. Perheeseen kuuluu myös isosisko Rose, pikkuveli Thomas sekä äitipuoli Topaz, jonka elämäntehtävänä on poseerata taiteilijoiden mallina ja toimia miehensä muusana. Topaz ei ole suinkaan mikään ilkeä ja pahantahtoinen äitipuoli, vaan hän toimii perheen lasten tukena ja turvana sillä aikaa kun heidän isänsä vaeltelee omissa mielikuvitusmaailmoissaan. Perhe on muuttanut vanhaan kivilinnaan, joka rapistuu rapistumistaan, eikä rahaa sen korjaamiseen juuri ole, koska kirjailijaisä on kärsinyt tyhjän paperin kammosta jo vuosikausien ajan.
Romanttinen juonikuvio alkaa siitä, kun linnan lähitaloon muuttavat veljekset Simon ja Neil, jotka aiheuttavat sydämentykytyksiä sekä Cassandralle että hänen Rose-sisarelleen. Rakkaus voi kuitenkin aiheuttaa monenmoisia mutkia, eikä lopputulos ole kenenkään kannalta se todennäköisin mahdollinen.
Linnanneidon lokikirja on epätavallinen ja hauska yhdistelmä sekä viehättävää vanhanaikaista tyttökirjaa että romanttista naistenviihdettä. Erikoiseksi sen tekee myös se, että siinä puhutaan sellaisistakin asioista kuin erotiikasta kirjoitusajankohtaan nähden melko suorasti ja kursailematta. Henkilöhahmot ovat kauttaaltaan rakkaudella ja huumorilla rakennettuja ja kuvailtuja.On kirjoja, jotka täytyy lukea hitaasti ja harkiten, huolellisesti sulatellen. Ja sitten on sellaisia kuin Linnaneidon lokikirja, jotka ovat omimmillaan luettuina raukeana kesäpäivänä ruohikolla maaten, silloin kun tarkoituksena on karkoittaa kaikki pelot ja huolet tipotiehensä.