Kertomus ihmismielen sairaalloisuudesta
Humbert ei koskaan päässe mielessään eroon pikkutyttöjen, nymfettien houkuttelevasta puhtaudesta ja viattomuudesta, vaan pakkomielteen vallassa omistaa elämänsä heidän tarjoamien seksuaalisten mielikuvien palvomiselle ja kokemiselle. Humbert ymmärtää itsekin mielensä sairauden ja teoksen alussa hän yrittääkin päästä normaaliin, hyväksyttyyn elämään solmimalla avioliiton oman turvallisuutensa vuoksi. Avioliitto sen enempää kuin yritykset parantua mielisairaaloissa eivät olleet kyllin tehokkaita vapauttamaan Humbertin perverssin mielensä otteesta.
Muuttaessaan Yhdysvaltoihin hän ikään kuin antaa periksi omille moraalin vastaisille ajatuksilleen ja päämäärilleen. Kohtalo heittää Humbertin yksinhuoltajaäidin ja hänen 12-vuotiaan tyttärensä elämän helvetilliseksi keskuspisteeksi. Naimalla äidin Humbert pääsee lähemmäksi saalistaan, päämääräänsä, lähemmäksi rikollisten halujensa tyydytystä: Dolores-tytärtä. Esteenä ollut äiti kuolee Humbertin toivomusten mukaisesti, ja tie on avoinna perverssiyden kammottavimmalle muodolle, insestille. Isäpuoli matkustaa nymfettinsä kanssa pitkiä matkoja, maisemat muuttuvat, mikään muu ei. Alistuneena, sarkastisena, halveksien ja inhoten Dolores tottelee ja nöyrtyy isäpuolensa haluille. Välinpitämättömänä tyttö luopuu kaikista ikäisilleen kuuluvista leikeistä ja vähitellen Humbertin omistushaluisuus ja mustasukkaisuus kieltävät Dolorekselta lähes kaikki kontakti muihin ihmisiin, luokkatovereihin ja varsinkin poikiin. Humbert vahtii sairaalloisesti ja vaatii selityksiä jopa pienimpiin myöhästymisiin tai tapaamisiin.
Matka jatkuu samanlaisena niin kauan kuin sen on tarkoitus jatkua. Lukija osaa odottaa muutosta tapahtuvaksi Humbertin epätoivoisuuden kasvaessa. Punainen auto, Doloreksen keskustelut vieraan miehen kanssa, kävely ”beardsleyläisen tytön” kanssa jne. viittaavat lähenevään käännekohtaan, Doloreksen tahtoon vapautua orjuuttajastaan. Myös Humbert vaikuttaa ymmärtävänsä tilanteen jatkumisen ennallaan mahdottomuudeksi. Doloreksen sairaalaan joutumisen jälkeisinä päivinä Humbert ikään kuin alitajuisesti vaikuttaa kohtaloonsa olemalla kykenemätön vierailemaan sairaalassa ja näin ollen antaa nymfetillensä tilaisuuden kadota.
Takaa-ajoretken ja kostoa uhkuvan loppuosan jälkeen Humbert löytääkin uhrinsa, kilpailijansa ja rakastettunsa ”ryöstäjän”, ampuu tämän tilanteesta nauttien ja luullen oikeuden tapahtuneen.
Raadollisesta aiheesta huolimatta teos sisältää paljon kielellisesti kauniita kuvauksia. Kertoja yltyy välillä erittäin herkkiin ja tunteilla täytettyihin ajatuksiin, välillä taas teos sisältää täydellistä tajunnanvirtatekstiä, monimerkityksellistä kuvakieltä, metaforia ja vertauksia. Tällä tyylin vaihtelulla lukija voi helposti seurata Humbertin mielessä tapahtuvia vaihteluita.