Kurt Vonnegut: Teurastamo 5
Kurt Vonnegutin teos Teurastamo 5 kertoo Toisen maailmansodan aikana tehdyistä ihmisten joukkotuhoista, joista tässä keskitytään Dresdenissä tapahtuneeseen koko kaupungin tuhoamiseen. Järkyttävän aiheen ympärille kuroutuu tarina Billy Pilgrimistä, joka ajassa siirtymisellään vie lukijan elämänsä eri vaiheisiin rinnakkaisina tapahtumina.
Billy Pilgrim on kehyskertomuksen minäkertojan kirjoittaman kirjan päähenkilö. Minäkertoja kirjailija Yon Yonson tekee sodanvastaista kirjaa Dresdenistä, jonka taisteluissa hän oli itse mukana. Kirja on siis dokufiktio Yonsonin näkemyksestä sodasta, johon hän luo fiktiivisen hahmon välittääkseen ne kauheudet ja kokemukset, joita hän itse oli siellä todistamassa. Yonson parodioi yhdysvaltalaisia sotilaita luomalla Billy Pilgrimin, koomisen, mutta toisaalta hyvin järkyttävän ja todelliselta tuntuvan hahmon.
Yonson haluaa kertoa sodasta lasten ristiretkenä, jollainen se toisaalta olikin; suuri osa sotaan lähteneistä sotilaista olivat nuoria poikia, joilta tavallaan riistettiin mahdollisuus normaaliin lapsuuteen tai nuoruuteen, jonka pitäisi olla itsestään selvä oikeus jokaiselle ihmiselle. Sodan aiheuttamat tuhot eivät olleet laskettavissa vain ruumiillisten kuolemien tai materiaalisten menetysten määrässä, vaan myös henkisen kehityksen ja hyvinvoinnin menetyksissä.
Billy Pilgrim oli yksi näistä henkisesti epäkypsistä sotilaista, joka joutui keskelle taisteluja täysin valmentautumattomana ja ilman mitään sotilaskoulutusta. Kertoja kertoo Billyn elämästä takautuvasti epäkronologisessa järjestyksessä. Hän laittaa Billyn liikkumaan ajassa, menneessä, nykyisessä ja tulevassa. Kertoja on itse koko ajan vuodessa 1968, josta hän lähettää Billyä hetkestä toiseen ja taas takaisin. Todellisuuden vastaisesti kerronnan useat tapahtumat ja hetket esiintyvät monta kertaa.
Billy yrittää kertoa maailman ihmisille sen pahuudesta ja koko inhimillisen elämän pahuudesta, jonka hän itse ymmärtää vieraillessaan kuvitteellisessa Tralfamadoren planeetalla. Planeetan asukkaiden mukaan olisi pystyttävä näkemään vain hyvät asiat ja olla välittämättä pahoista, vaikka niitä välttämättä aina on. Samoin sotia on aina ollut ja tulee aina olemaan. Tässä ilmenee suoraa ironiaa ihmisten välinpitämättömyydelle sotia kohtaan: koska ei yksilö eikä kokonainen ihmiskunta pysty lopettamaan sotien mielettömyyksiä, olemme mieluummin ajattelematta niitä ollenkaan ja keskitymme vain oman ja meitä koskevan hyvinvointimme vaalimiseen. Billyn mielestä Maan asukkaat ovat tralfamadorelaisia kehittymättömämpiä, koska eivät kykene ohittamaan huonoja asioita tai poistamaan niitä kokonaan. Koska hän on mielestään ainoa ihminen, joka ymmärtää tämän, hän katsoo velvollisuudekseen kertoa tästä muille ja auttaa heitä löytämään sielunsa sekä oikaisevien silmälasien avulla näkemään maailman sellaisena kuin se on nähtävä.
Billyn maailma ja elämä on fiktiivinen illuusio, jonka tekijäkin esiintyy tässä luomassaan maailmassa. Vaikka Billyn luojana onkin Yon Yonson, voi hyvin kuvitella Yonsonin olevan jonkinlainen alter ego Vonnegutille itselleen. Hän koki itse saman kohtalon kuin Yonson ja Billy joutuen sotavankina todistamaan Dresdenin pommitusta ja jääden henkiin kertomaan siitä jälkipolville.
Billyn tarina on kerrottu tavalla, joka sisältää useita keinoja todentaa ja vahvistaa metafiktiivisyyttä. Siitä on toisinaan vaikea löytää eroa todellisuuden ja Billyn kokemien hallusinaatioiden välillä. Kertoja leikkii aikarakenteilla ja käyttää sen suomia mahdollisuuksia hämäävästi hyväkseen antamalla lukijan nähdä esimerkiksi Billyn kuolema ja aika enne syntymää ikään kuin Billy juuri kertomisen hetkellä kokisi nämä tapahtumat omassa todellisuudessaan. Harhat, joiden kautta Billyn ajassa siirtymiset useimmiten tapahtuvat, muuttuvat uniksi ja todellisuudeksi, joita on lopulta mahdoton erottaa toisistaan. Ne sekoittuvat niin tiiviisti, että lukijalle tulee välillä tunne todellisuuden ja fiktiivisyyden välisen yhtenäisyyden mahdollisuudesta.