Mitä on konstruktivistinen taide?
Historiaa ja suuntien syntyä
Konstruktivismia kutsutaan toisinaan rakenteelliseksi taiteeksi, mikä näkemys perustuu geometrisistä elementeistä sommiteltujen ei-esittävän teosten tekemiseen. N. 1900–1920-luvulla konstruktiivinen taide syntyi vastakohtana impulsiivisuudelle, dadaismille sekä surrealismin alitajuisuutta korostavalle taiteelle. Irrationaalisuus, tiedottoman mielen tavoittaminen automaattisilla tekniikoilla sekä ylitodellisuuden kuvaaminen ei saanut kannatusta kaikissa taiteilijapiireissä, ja muun muassa teräsarkkitehtuurista Chicagossa 1800-luvun lopulla alkanut ajatus taiteen rakennetta korostavasta periaatteesta levisi myös Eurooppaan.
Konstruktivismi näytti saavan ensin kannatusta suurimmaksi osaksi arkkitehtuurin parissa: ranskalainen Auguste Perre korosti arkkitehtien ajattelevan rakentein eikä rakennetta saanut peittää millään lisäyksillä.
1920-luvulla konstruktivismi jakaantui kahteen ideologisilta päämääriltään eroaviin liikkeisiin: Neuvosto-Venäjän ja eurooppalaisen tai kansanvälisen konstruktivismin liikkeisiin. Euroopassa liike alkoi levitä useisiin taidesuuntiin, joita yhdisti ekspressionismin ja ylipäätään esittävän taiteen vastaisuus. Neuvosto-Venäjällä liike pysyi yhtenäisenä eikä hajaannusta tai eriäviä näkemyksiä valtapiirteistä juurikaan esiintynyt, ja myös eurooppalainen liike näytti omaksuvan Venäjän pääideat. Eurooppalaisen konstruktivismin Venäläismielisyys johtui osaksi myös siitä, että useiden taiteilijoiden ennen 1920-lukua tehtyjen töiden katsottiin kuuluvan eurooppalaiseen taiteeseen.
Konstruktivistisia tunnuspiirteitä ja suunnan kannatusta
Venäläistä konstruktivismia ohjasi ajatus kohteen pelkistetystä kuvaamisesta. Maalauksessa ei esimerkiksi saanut olla tasopintojen ja viivojen lisäksi mitään ylimääräistä. Vladimir Tatlinin reliefeissä materiaalien avulla kuvattiin todellisia tiloja illuusioiden sijaan ja materiaalienkin katsottiin kuvaavan vain omaa itseään. Tatlinin alullepanema ”materiaalien kulttuuri” kehittyi myöhemmin projektitaiteen opiksi.
Eurooppalaista konstruktivismia ohjasi hollantilaisen De Stijl-ryhmän järjestysperiaate loogisesta konstruktiosta eli nelikulmaista muotoa, mekaanista ja kollektiivista käsityötä kannattavasta ajatuksesta. Tätä periaatetta kannattivat muun muassa Le Corbusier ja Amédee Ozenfant.
Venäläinen konstruktivismi vaikutti voimakkaasti myös saksalaiseen taiteeseen ja Berliinissä 1922 pidetyn venäläisen taiteen näyttelyn johdosta se otettiin innokkaasti vastaan. 1920-luvulla konstruktivismi hyväksyttiin saksalaisen Bauhaus-koulun pääperiaatteeksi. Joukko arkkitehteja, maalareita ja elokuva-alan ammattilaisia perustivat Berliiniin ryhmän, jonka tunnetuin jäsen lienee Ludwig Mies van der Rohen. He alkoivat julkaista lehteä, joka julistettiin Euroopan konstruktivismin äänenkannattajaksi.
Myöhemmin konstruktivismissa alettiin erottaa Toisen maailmansodan edeltävä ja jälkeinen kausi. Natseja pakoon lähteneiden taiteilijoiden avulla suunta levisi myös Yhdysvaltoihin.