Mitä on rokokoo?
Rokokoo sai nimensä sanasta rocaille , joka tarkoittaa kivistä, simpukankuorista, koralleista jne. valmistettua pientä koristeluolaa. Nimitys keksittiin vasta 1800-luvun alussa ja sillä oli ensin halventava merkitys. Suunta vaikutti voimakkaimmillaan Ranskassa vuodesta 1730 vuosisadan puoliväliin saakka eli suosio ei ollut kovin pitkäkestoinen. Tyyli ei hävinnyt kokonaan, siitä on todisteina rokokoo-jäljitelmien esiintyminen jopa rinnakkain postmodernien tuotosten kanssa.
Rokokoon valtakaudella Ranskaa hallitsi Ludvig XV , jonka hovin mieltymyksillä oli suuri vaikutus tyylisuunnan kehittymiseen. Rokokoota edeltävä tyylisuunta, barokki sai väistyä raskaine ja ehkä jollakin tavalla synkkyyttä välittävine muotoineen. Barokkia leimasi dramaattisuus ja sielun intohimot, joita tehostettiin käyttämällä valon ja tumman varjon vastakohtaa. Ludvig XV:n aikana keveys, raikkaat ja vaaleat värit ja iloisuus nousivat esille niin taiteessa, pukeutumisessa kuin ajan hengessä. Rokokoo perustui barokille, mutta vastareaktiona ajassa edeltävän tyylin symmetrialle ja muotojen mahtavuudelle.
Kepeyden ihannointi liittyi rokokoolle tunnusomaiseen kiinalaisuuden ja ylipäätään eksotiikan ihailuun. Itämaisuus toi mukanaan raikkaan ja kevyen hienostuneisuuden, mutta myös teatraalisuuden tavoittelun. Koska henkinen aikakausi oli samaan aikaan myös valistuksen ajan vallassa, jouduttiin tyylissä yhdistämään kahden lähes vastakkaisen ajattelun piirteitä: valistuksen luonnollisuuden vaatimuksen ja rokokoon keinotekoisuuden. Tässä onnistuttiin kuvaamalla pastoraaliaiheita, eroottis-mytologisia paimenia sekä melankolista luonnonkaipuuta.
Maalausaiheet olivat usein profaaneja (arkisia, epäkunnioittavia, maallisia ja epäpyhiä). Myös muotokuvauksesta tuli suosittua kuten allegorisesta alastonmaalauksestakin. Englantilaisessa rokokoomaalauksessa näkyi myös romantiikan vaikutus erityisesti maisemamaalauksissa.
Arkkitehtuuriin tyylisuunta vaikutti lähes ainoastaan Ranskassa, jossa se voidaan selvästi erottaa barokin ajan arkkitehtuurista. Rokokoo ei kuitenkaan ulottunut usein rakennustaiteeseen saakka vaan sitä tavataan lähinnä sisustuksissa ja julkisivujen koristeluissa. Tyylisuunta suosi ornamenttitaidetta, joka oli epäsymmetristä ja nimensä mukaisesti kuvasi kiven, simpukankuoren tai kasvien pintakuvioita.
Saksalainen rokokoo poikkesi jonkin verran ranskalaisesta. Fredrik II: n hovissa tyylisuunasta kehitettiin jonkin verran ekspressiivisempi, ja sen suosio oli voimakkaimmillaan hieman Ranskaa myöhemmin 1740-1760-luvuilla. Ruotsissa ja Suomessa seurattiin uskollisesti ranskalaista tyyliä, ja mainittakoon esimerkiksi Prechtin työpaja, jonka kautta huonekaluja saatiin Suomeenkin.
Rokokoon hiivuttua se ei kuitenkaan lakannut olemasta vaan nosti suosiota uudelleen 1800-luvun alussa erityisesti Englannissa ja Ranskassa. Myös Saksaan ja Itävaltaan innostus levisi toistamiseen hieman myöhemmin ja sitä alettiin pitää historiallisena tyylinä. Usein rokokoo yhdistetään keskieurooppalaiseen hovielämään myös nykyisessä ajattelussa.