Suomen taide
Suomessa on hyvin vahva symbolistisen taiteen historia, kuten kaikissa Pohjoismaissa. Mainittakoon Akseli Gallen-kallela, Hugo Simberg, Ellen Thesleff ja Väinö Blomstedt. Ranskassa 1800-luvun puolivälissä kirjalijat Mallarmé ja Baudelaire edesauttoivat symbolismin syntyä taiteessa, sillä ideana oli taiteen kyky tunkeutua puhtaitten ideoiden, maailmaan. Taide nähtiin korkeamman symbolina. Kieltä ei haluttu nähdä itsestään selvän totuuden kuvaamiseen, mutta uuden totuuden luomisen välineenä.
Arvostuksellisen syvällisesti maalaava Gustave Moreau Ranskassa maalasi mytologisia aiheita. Hänen dekoratiiviset yksityiskohtansa olivat lopulta yhtenä huomattavana harmoniana kuten Odilon Rédonin syntetismi. Dualismi taivaallisen ja maallisen sekä feminiinisen ja maskuliinisen periaatteen välillä olivat syvimpiä periaatteita, joita myös vanhat kreikkalaiset myytit tai tarinat edustivat ja julistivat. Koska aine, mieli ja sielu jaettiin erillisiksi elementeiksi entistä vahvemmin symboliikan tärkeys kulminoitui ja pienillä kuvioilla pystyttiin kuvaamaan jotain paljon suurempaa ja merkittävämpää. Jokainen geometrinen kuvio tai numero saattoi kätkeä sanoman ulkomaailmalle. Uskonnolliset myytitkin saivat jansijaa siinä, missä metafyysiset elementit kuten kauneus jo olivat. Kauneus nähtiin korkeimpana asteena henkisyydelle ja androgyyninä elementtinä.