Mitä on surrealismi?
Tunnuspiirteitä
Dadaismia ja pittura metafisticaa (metafyysinen maalaus, joka loi mystistä tunnelmaa epätodellisilla perspektiiveillä, mm. Giorgio de Chirico) seurannut surrealistinen suuntaus vaikutti taiteeseen ja kirjallisuuteen maailmansotien välisenä aikana. Surrealistisessa taiteessa kuvattiin todellista todellisuutta, joka voitiin saavuttaa tiedottoman mielen logiikkaa noudattavilla oivalluksilla. Taiteilijat pyrkivät löytämään tien tähän ”ylitodelliseen”, jota hallitsivat objektiiviset ja selittämättömät sattumat ylittämällä loogisen ajattelun. Surrealistisen suunnan ”perustaja” runoilija André Breton omaksui psykoanalyyttisiä näkemyksiään mm. Freudilta. Breton kunnioitti myös sadistisia runoja kirjoittanutta kreivi Lautréamontia , ja otti hänen lauseensa ”Kaunis kuin ompelukoneen ja sateenvarjon satunnainen kohtaaminen ruumiinavauspöydällä” surrealistien motoksi. Yhteiskunnallisesti kantaaottavassa antiporvarillisessa näkemyksessään surrealistit seurasivat dadaisteja, mutta erosi muodostamalla opinkappaleeksi kehittyvän teorian ja ohjelman.
Surrealismin synty ja manifesti
Joukko pariisilaisia runoilijoita (Breton, Éluard ja Aragon) lähtivät 1922 omalle tielleen dada-liikkeestä ja ryhtyivät kokeilemaan tekstin tuottamista transsiin, unikuviin ja automaattiseen kirjoitukseen pohjautuvilla tekniikoilla. Kahden vuoden kuluttua julkaistiin surrealismin manifesti ja perustettiin Bureau de Recherches surréalistes sekä alettiin julkaista Bretonin manifestia kannattavaa lehteä La Revolution surréaliste. Surrealistisessa ohjelmassa taidesuuntauksen julistettiin vapauttavan taiteilijat kaikista rajoitteista, antavan keinon ajattelun todellisten prosessien ilmaisuun sekä mahdollistavan unen ja todellisuuden yhdistäminen ylitodellisuudeksi Freudin psykoanalyysia soveltamalla.
Taiteilijoita ja taiteilijaelämää
Surrealistien joukkoon liittyi useita dadaisteja mm. Joan Miro, Hans Arp ja Man Ray. Tunnetuimpia surrealisteja lienevät Salvador Dali ja René Magritte , joiden työt ovat ikään kuin visuaalisia arvoituksia. Dali maalasi usein ”paranoia-kriittisellä” menetelmällä, jolla hän korvasi passiivisen automatismin. Hän tavoitteli unelle tunnusomaista halluusiomaisuutta äärimmäisen tarkalla yksityiskohtien kuvaamisella, kuten teoksessa Muiston pysyvyys (1931). Muita merkittäviä teoksia ovat Ohi kiitävän kalan alkuperä (1931) ja Palava kirahvi (1936). Dalin tunnettu suuruudenhulluuteen kasvanut itsekeskeisyys sai Bretonin myöhemmin erottamaan hänet surrealisteista.
Monimielisistä figuureista ja tiloista tunnettu Magritte oli belgialaisen surrealistisen ryhmän johtohahmo. Hänen maalaustensa näennäinen yksinkertaisuus on hämäävää, pinnan alla tavoitetaan filosofisesti ja poeettisesti merkityksellinen taso. Maalaus La tentative de l’impossible (1928) esittää maalarin alastonmallia, joka on samalla sekä malli että se jota maalataan. Eräs tunnetuimmista töistä lienee piippua esittävä maalaus, jonka alla on teksti Ceci n’est pas une pipe ”tämä ei ole piippu” vuodelta 1928-1929.
Pohjoismaista surrealismi sai kannatusta Ruotsissa, jossa perustettiin Halmstad-niminen ryhmä 1929. Suomen tunnetuin surrealistinen taiteilija oli Otto Mäkelä. Surrealismi levisi myös Euroopan ulkopuolelle Yhdysvaltoihin. Joukko taiteilijoita yhdisti surrealistisen automatismin ja intiaanitaiteen ja riitit. Amerikassa suuntaus sai vahvistusta myös Euroopasta muuttaneiden surrealistien (Ernst, Breton ym) kautta.