Loppiainen
Millainen loppiaiseen liittyvä historia?
Joulun aika päättyy virallisesti loppiaiseen, jota vietetään kuudentena tammikuuta. Ruotsinkielinen nimitys trettondagen kertoo, että kyseessä on kolmastoista päivä joulusta. Suomenkielinen sana on peräisin 1600-luvulta. Loppiainen on kirkollisena juhlana joulua vanhempi, sillä sitä vietettiin Jeesuksen syntymäjuhlan kunniaksi jo 200-luvulla. Loppiainen on joulunajan viimeinen kirkollinen juhlapäivä, josta alkaa pääsiäisen odotus. Kristillisessä kirkossa loppiaista pidetään Vapahtajan kasteen juhlana, kun taas katolisessa kirkossa juhlitaan kolmea tietäjää, jotka saapuivat Betlehemiin katsomaan vastasyntynyttä Jeesus-lasta. Protestanttisissa kirkoissa päivä on omistettu myös lähetystyölle.
Loppiaisesta käytetään myös nimityksiä epifania tai teofania. Epifanialla tarkoitetaan ilmestymistä, kun taas teofania viittaa Jumalan ilmitulemiseen. Maaseudulla loppiainen merkitsi entisaikaan moniviikkoisen juhlattoman kauden alkamista, vaikkakin vanhan kansan mukaan lopulliset jäähyväiset joululle jätettiin vasta Nuutin päivänä eli tammikuun kolmantenatoista. Viimeistään tuolloin joulun ajan herkuttelu ja juhlinta loppuivat; oli aika palata harmaaseen arkeen.
Nykyään useissa perheissä joulukuusi heitetään loppiaisen aikaan pois ja joulukoristeet kerätään laatikoihin odottamaan seuraavaa vuotta. Myös nykyajan ihmisen arkinen aherrus koulun ja työn parissa alkaa viimeistään loppiaisen jälkeen. Nuutin päivä on jäänyt monelle meistä melko vieraaksi, vaikka suomenruotsalaiset päättävätkin joulunsa vasta tammikuun kolmastoista päivä.