Itäsuomalaista maaseutua ja ihmisiä kuvaava kirjailja

Heikki Anton Turunen syntyi 9.12.1945 Vuonislahden kylässä, joka sijaitsee Pohjois-Karjalassa entisen Pielisjärven kunnan (nykyinen Lieksan kaupunki) alueella. Maanviljelijäperheen vanhemmat Reino Turunen ja Jenny os. Siponen saivat yhteensä seitsemän lasta. Perheen elämä keskittyi sotien jälkeiseen maaseudun jälleenrakennustyöhön.

Kansakoulun käynyt Turunen teki nuoruudessaan metsä- ja maataloustöitä sekä työskenteli tehtaissa. Vuosina 1964–1974 hän toimi lehtimiehenä pohjoiskarjalaisissa sanomalehdissä ja valtakunnallisissa aikakauslehdissä.

Ryhdyttyään vapaaksi kirjailijaksi vuonna 1974 Heikki Turunen on kuvannut itäsuomalaista maaseutua romantikon silmin. Hänen tuotannossaan toistuvia teemoja ovat ankara uudisraivaustyö ja sitä seurannut maaseudun kukoistus sekä itäsuomalaisen luonnon ja ihmisten eloisa kuvaus. Kaupungistumisen ja teollistumisen myötä muuttui kokonainen elämänmuoto, ja Turunen peräänkuuluttaa kirjoissaan muutoksen aiheuttamien seurausten kriittistä tarkastelua.

Heikki Turunen kuvaa usein mehevästi ja lämmöllä niin sanottuja kylähulluja, jotka ovat olleet olennainen osa maaseudun kyläyhteisöjen elämää. Henkilöhahmojen luomisessa Turunen hyödyntää ilmaisurikasta tyyliään, jota värittävät pohjoiskarjalaisella murteella kirjoitetut hersyvät dialogit.

Turusen esikoisromaani oli Simpauttaja (1973), joka on käännetty muun muassa ruotsiksi. Kirjailijan tuotannosta on tehty teatteriesityksiä ja elokuvia, kuten Markku Pölösen ohjaama Kivenpyörittäjän kylä (1995). Heikki Turunen on saanut useita kirjallisuuspalkintoja, kuten J.H. Erkon esikoisromaani-palkinnon vuonna 1973, Kalevala-juhlavuoden palkinnon vuonna 1984 ja Pro Maaseutu-palkinnon vuonna 1995.

Turunen tunnetaan julkisuudessa suorasukaisena korpikirjailijana, joka ei arastele kommentoida ajan ilmiöitä terävän humoristisesti. Hän kuvailee itseään ”metsätyömieheksi, jolla kuitenkin on romantikon ja runoilijan mieli”. Turunen on kertonut harrastavansa heinätöitä, halonhakkuuta ja vanhoja tangoja kirjailijan työnsä ohessa.

Heikki Turunen kirjoittaa maalla Juuan kunnassa Pielisen rannalla. Hänellä on vaimonsa Seijan kanssa poika Janne.

Tuotanto

Simpauttaja (1973),

Joensuun Elli (1974),

Kivenpyörittäjän kylä (1976),

Hupeli (1978),

Soakkunoita susirajalta (1979),

Kolmen hevosen mies (1981),

Punahongan hehku (1982),

Mustarinnan lapset (1985),

Maan veri (1987),

Turusen pyssystä (1988),

Karhunpäinen metsänvartija (1992) (runokokoelma),

Maalainen (1994),

Hojo, hojo (1995),

Seitsemän kurvin suora (1998),

Kaikkitietävän tasavalta (2000),

Jumalan piika (2002),

Orpopojan valssi (2003),

Hongan tarina (2004)