Modernin romaanin pioneeri
Ranskalaista Marcel Proustia (1871–1922) pidetään modernin romaanin pioneerina. Vanhempiensa kuoleman jälkeen, hieman yli 30-vuotinaana. Lapsesta saakka sairaalloinen Proust vetäytyi omiin oloihinsa karsien elämästään lähes kaiken muun entisen paitsi kirjoittamisen. Ennen eristäytymistä hän oli viettänyt maailmanmiehen elämää ja perehtynyt perusteellisesti seurapiirien salonkeihin. Tämä on havaittavissa myös hänen suurromaanissaan Kadonnutta aikaa etsimässä (À la recherche du temps perdu , 1913–1927), jonka henkilögallerian muodostaa joutilasta elämää viettävä aristokratia.
Kadonnutta aikaa etsimässä on keskus, jonka esitöiksi tai harjoitelmiksi Proustin muu tuotanto voidaan katsoa. Hän alkoi kirjoittaa sitä ollessaan noin 40-vuotias. Sen materiaalia ovat luonnokset ja muistiinpanot, joita kirjailija teki havaintojensa perusteella vuosien varrella. Romaani alkaa lapsuudesta ja päättyy siihen hetkeen, jolloin kertojaminä ryhtyy kirjoittamaan kyseistä romaania. Kirjoitusvaiheessa Proust teki jatkuvasti lisäyksiä, mikä näkyy romaanissa rönsyilynä. Teoksessa ei ole kokoavaa juonta, vaan se etenee tapahtumasta toiseen. Silti esimerkiksi kertojan ja Albertinen, monsieur Swannin ja Odetten sekä Robert Saint-Loup’n ja Rachelin rakkaustarinoiden kulusta muodostuu kokonaiskuva.Proustin ihmiset muuttuvat jatkuvasti, samoin havainnoija eli minäkertoja Marcel. Jatkuva muutos estää henkilöiden luokittelun, eikä heistä voi saada omistavaa otetta. Proustin romaanissa tämä aiheuttaa ahdistusta siinä missä illuusiontäyteisten odotusten vastainen todellisuuskin.
Teoksessa on kyse myös muistelemisesta. Kertojaminä toteaa, että aidot muistot voi palauttaa mieleen vain tahattoman muistin avulla. Muistia koskevien käsitysten osalta Proust on serkkunsa miehen, intuitiofilosofi Henri Bergsonin (1859–1941), heimolainen. Teoksessaan Matière et mémoire (1896) Bergson esittää, että puhdas luova muisti suojaa menneisyyttä nykymaailman räikeydeltä. Kadonnutta aikaa etsimässä -romaania ei arvosteta niinkään menneen ajan kuvauksena kun etsiskelyn anatomiana.
Romaanien lisäksi Proust kirjoitti myös taidefilosofisia kirjoituksia, muun muassa Sainte-Beuven menetelmään kohdistuvan hyökkäyksen Vastalause Sainte-Beuvelle (Contre Sainte- Beuve, 1954). Kun Proust itse teki selvän eron kirjailijan ja romaanin kertojan välillä, vaikuttivat Sainte-Beuven biografiset eli kirjailijan elämään ja ympäristöön kohdistuvat tutkimukset hänestä tietysti kyseenalaisilta. Proust kirjoitti paljon kirjeitä, ja niitä on julkaistu monissa kokoelmissa hänen kuolemansa jälkeen.