Monipuolinen kirjailija
Lyyrisen esikoisteoksensa Lauluja ja balladeja (1987) ja sitä seuranneen novellikokoelman Kuloa ja kevättä (1899) Aino Kallas (1878–1956) julkaisi Suoniona eli runoilijanimellä, jota käytti myös hänen isänsä, kansanrunoudentutkija ja kirjallisuushistorioitsija Julius Krohn. Kallas jatkoi romanttisen rakkauden kuvausta Kirstissä (1902), jonka alaotsikko nimeää sielunkuvaukseksi.
Vuonna 1900 kirjailija avioitui virolaisen kansanrunoudentutkijan Oskar Kallaksen (1868–1946) kanssa ja muutti neljä vuotta myöhemmin tämän mukana Pietarista Tarttoon. Virossa Kallas kirjoitti muun muassa realistiset novellikokoelmat Meren takaa I-II (1904–1905) sekä romaanin Ants Raudjalg (1907), joissa kritisoidaan saksalaisten kartanoherrojen ja venäläisten viranomaisten harjoittamaa sortoa. Kallas jätti aatteellisuuden sekä yhteiskunnalliset kysymykset siirtyessään Noor Eesti -kirjailijaryhmän mukana symbolismin suosimiin myytteihin ja kevyiden vaikutelmien leimaamaan impressionismiin. Symbolismin ja impressionismin sävyttämiä ovat muun muassa novellikokoelma Lähtevien laivojen kaupunki (1913), Titanic-novelleja sisältävä Seitsemän (1914) sekä romaani Katinka Rabe (1920), jossa kirjailija kuvaa sukunsa vaiheita.
Puolison lähettiläsvuosina 1922–1934 Kallas kirjoitti Lontoossa 1600-luvulle ajoittuvia balladimaisia kronikoita, joissa käsitellään luvatonta rakkautta. Näitä mestariteoksia ovat liivinmaalainen tarina Barbara von Tisenhusen (1923), hiidenmaalaiset tarinat Reigin pappi (1926) ja Sudenmorsian (1928) sekä kaksi balladia sisältävä Pyhän joen kosto (1930). Lontoon vuosien jälkeen Kallakset palasivat Viroon, jossa kirjailijalta ilmestyivät muun muassa näytelmät Mare ja hänen poikansa (1935) sekä Talonpojan kunnia (1936) ja runokokoelmat Kuoleman joutsen (1942) ja Kuun silta (1943).
Vuonna 1944 Kallakset pakenivat natseja Tukholmaan. Kirjailija jäi sinne miehensä kuoleman jälkeenkin ja palasi Suomeen vasta vuonna 1953. Tukholman vuosina häneltä ilmestyivät muun muassa muistelmateokset Löytöretkillä Lontoossa (1994) ja Kanssavaeltajia ja ohikulkijoita I-III (1945–1947) sekä autenttiset päiväkirjat (1952–1956). Huomiota herättäneissä teoksissa kirjailija kertoo muun muassa suhteestaan Eino Leinoon (1878–1926) vuosina 1916–1919.