Suomalainen nobelisti
Elämä
Sillanpää syntyi Kierikkalan kylässä. Hämeenkyrössä Sillanpää eli lapsuutensa ja osan nuoruuttaan, kunnes siirtyi Tampereelle lukemaan ylioppilaaksi. Sillanpää jatkoi opintojaan Helsingin yliopistossa lääketieteen parissa, mutta ei valmistunut. Hän palasi synnyinseudulleen Hämeenkyröön 25-vuotiaana.
Sillanpää kuvaa omaelämäkerrallisessa romaanissaan Poika eli elämäänsä kuinka opetteli itse lukemaan kotona Aapisesta. Sillanpään perheessä oli tämän lapsuudessa viisi kirjaa: Raamattu, Uusi Testamentti, Virsikirja, Katekismus ja Jaloluontoinen waimo.
Sillanpää ei osallistunut kansalaissotaan, mutta otti kantaa punaisten puolesta heti sodan loputtua teoksessa Hurskas kurjuus. Teos kuvaa torpparin ajautumista sotaan ja tapahtuman seurauksia. Samaa aihepiiriä käsittelivät myös osa Sillanpään myöhemmistä teoksista. Sillanpää oli julkaissut ensimmäisen teoksensa jo 1916 Elämä ja aurinko , joka oli saanut kohtuullisen hyvän vastaanoton. Samana vuonna esikoisteoksensa kanssa Sillanpää meni naimisiin hämeenkyröläisen palvelustytön kanssa. He saivat 8 lasta. Vaimo kuoli 1939 ja samana vuonna Sillanpää meni uudelleen naimisiin.
Nobelin Sillanpää sai talvisodan kynnyksellä 1939. Nobel on aiheuttanut keskustelua siitä, olisiko Sillanpäälle ja Suomelle annettu koko Nobelia ilman tätä sodanuhkaa. Tätä palkintoa on pidetty jonkinlaisen sympatian symbolina. Kuitenkin Sillanpää oli ollut jo pidempään Ruotsin Akatemian ehdokkaana, ja varmasti hän ansaistsi Nobelin myös kirjallisilla kyvyillään. Sillanpää matkusti Nobelia noutamaan uuden vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa.
Sillanpää menetti sotavuosina terveytensä ja luomiskykynsä. Julkisuuteen Sillanpää tuli uudestaan sotavuosien jälkeen. Sillanpää muistetaan Taatana, joka piti radiossa joulusaarnoja ja muisteli elämäänsä. Sillanpää kuoli 1964 ja hänet haudattiin ensimmäisen vaimonsa viereen Hämeenkyröön.
Tuotanto
Elämä ja aurinko 1916,
Ihmislapsia elämän saatossa 1917,
Hurskas kurjuus: päättynyt suomalainen elämäkerta 1919,
Rakas isänmaani: kosketuksia raskaitten vuosien varrelta 1919,
Enkelten suojatit: lastuja lapsista ja heidän kohtaloistaan 1923,
Hiltu ja Ragnar: kertomus kahdesta ihmislapsesta 1923,
Maan tasalta: vaatimattomia tarinoita 1924,
Omistani ja omilleni 1924,
Töllinmäki 1925,
Rippi 1928,
Kiitos hetkistä, Herra… Erään minän nykyaikaista elämää 1930,
Nuorena nukkunut eli vanhan sukupuun viimeinen vihanta 1931,
Miehen tie: Ahrolan talon oloista Paavon isännyyden vakiintuessa 1932,
Virran pohjalta: pakinoita ja novellintapaisia 1932,
Ihmiset suviyössä: eepillinen sarja 1934,
Viidestoista: muistoja, kertomuksia, kuvauksia 1936,
Elokuu: romaani 1941,
Ihmiselon ihanuus ja kurjuus 1945,
Poika eli elämäänsä: muistelua 1953,
Kerron ja kuvailen 1954,
Päivä korkeimmillaan: suhteita ihmisiin ja ihmisryhmiin 1956