Media markkinoinnin tukena
Kun yrityksellä on tiedotettavaa, käy tiedonkulku näppärästi median välityksellä. Paikalliset, maakunnalliset ja valtakunnalliset sanomalehdet sekä monet etenkin oman toimialan aikakauslehdet tavoittavat yrityksen tuotteista ja palveluista kiinnostuneet lukijat. Lehtien ohella kannattaa huomata myös radio- ja televisiokanavien arvo tiedon välittäjinä. Julkisuus lisää yrityksen tunnettuutta ja tukee siten myös markkinointia.
Milloin kannattaa tarjota uutista?
Mediaan kannattaakin tarjota uutista aina kun yrityksellä on sellainen kerrottavanaan. Uutinen voi olla vaikkapa toimitilojen laajennus, huomattava investointi, uusi merkittävä tuote tai henkilökunnassa tapahtuva muutos. Myös yrityksen vaikeat asiat kuten esimerkiksi lakko, eturistiriita ja onnettomuus ovat uutisia, joista on syytä tiedottaa avoimesti ennen kuin huhut lähtevät liikkeelle. Uutinen on aina varma tieto, ei missään tapauksessa huhu tai arvailu
Uutinen kerrotaan tasapuolisesti kaikille oman alueen toimituksille. Mikäli asialla on laajempaa merkitystä, sen voi lähettää myös maakunnalliseen ja valtakunnalliseen levitykseen. Uutisen voi tarjota myös alan aikakauslehteen. Uutista kerrottaessa voi toimittajaan ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti. Asiasta voi laatia tiedotteen ja jakaa se samanaikaisesti eri toimituksiin. Merkittävää asiaa voi syventää tiedotustilaisuuksin.
Millainen uutinen on?
Uutisen tai kenties isommankin jutun muokkaa toimittaja, joka usein rakentaa juttunsa saamansa tiedotteen pohjalta. Tiedotteeseen kannattakin sisällyttää ytimekkäästi kaikki asiaan olennaisesti liittyvä tieto, jonka pohjalta toimittaja voi työstää asiaa edelleen.
Sanomalehdessä julkaistu uutinen ei voi sisältää mainosta. Toki uutinenkin voi sisältää johonkin tiettyyn tuotteeseen tai palveluun liittyvää tietoa. Uutiskynnyksen ylittää yleensä asia, jolla on selkeästi yleistä merkitystä. Erillistä maksullista mainos- ja ilmoitustilaa on yleensä kaikissa lehdissä sekä kaupallisilla radio- ja televisiokanavilla.
Lisää mahdollisuuksia
Varsinaisista uutisista poikkeavaa tilaa yritys voi saada mm. aikakauslehdistä, jotka käsittelevät asioita yleensä laajemmin ja syvemmin kuin nopeaan uutisvälitykseen erikoistuneet sanomalehdet. Markkinointi- ja lukuarvoa on esimerkiksi yritysesittelyillä, alan ammattilaisten haastatteluilla ja oman erikoisalan asioiden käsittelyllä. Aikakauslehtien jutut saatetaan tehdä jopa useita kuukausiakin ennen lehden ilmestymistä. Laajaan lehtijuttuun voi haastateltaviksi pyytää asiantuntijoita.
Eri ammattialojen lehdet tavoittavat mahdollisia asiakkaita, kohdennetun lukijaryhmän, jolle kannattaa kertoa esimerkiksi uusista tuotteista ja palveluista. Jos palstatilaa ei heti toivotusta lehdestä liikene, voi uutuuksista kertoa lehti-ilmoituksella. Lehtijuttua ja maksullista ilmoitusta ei kuitenkaan sovi kytkeä toisiinsa.
Toimittajat ovat usein erikoistuneet toimittamaan jonkin tietyn alan tekstejä. Yhteistyö tutun toimittajan kanssa helpottaa median ja yrityksen välistä vuorovaikutusta. Ennen lehtijutun julkaisemista on haastatelluilla henkilöillä oikeus tarkastaa ja hyväksyä toimittajan kirjoittama teksti.