Mihin neuvottelutaitoa tarvitaan?

Neuvottelu on jokapäiväistä toimintaa, arkisempaa ja virallisempaa keskustelua. Neuvottelussa sovitaan asioista, joista osapuolilla on erilaiset näkemykset. Yhdessä etsitään kaikkia osapuolia tyydyttävää ratkaisua. Työelämässä on jatkuvaa neuvottelutarvetta ja neuvottelevaan otteeseen olisi hyvä pyrkiä tietoisestikin. Yhdessä asioille löytyy ratkaisuja, joita kukaan yksinään ei voisi tuottaa.Jos on hyvä neuvottelemaan perhepiirissä ja työssään, voi hallita myös vaativia osapuolten välisiä neuvotteluja. Jokainen tilanne on harjoittelua osaavaksi neuvottelijaksi. Neuvottelutaito on myös ryhmätyötaitoa. Kuuntelutaito on tärkeä osa neuvottelutaitoa, kuten myös aktiivinen keskustelu.

Neuvottelutaitoa voi jokainen opetella.

Neuvotellen on mahdollista välttää isommat konfliktit, kun jo varhaisessa vaiheessa pyritään puhumaan asioista avoimesti ja ottamaan erilaiset mielipiteet huomioon. Neuvottelutaito on osa hyvää kokonaisviestintää ja sen juuret ovat antiikin retoriikassa, jolloin puhetaito oli kansalaisten tavoittelemia hyveitä. Näitä taitoja voi edelleen pyrkiä hallitsemaan.