Miten kehitän neuvottelutaitoani?
Joillakin on luonnostaan sosiaalinen luonne. Kuitenkin jokaisen on mahdollista kehittyä neuvottelutaidossa. Pohjalla on ensin tietysti oltava aito halu päästä yhteiseen ratkaisuun. On oltava valmis myös muuttamaan näkökantaansa.On hyvä muistaa, että neuvottelussa ollaan jonkin asian äärellä ja siihen eivät kuulu arvovaltakysymykset. Ratkaisu on aina keskustelun tulos, joten puhuminen ja kuuntelu vuorottelevat. Kannattaa pysyä asiassa ja olla esittämättä liian räväköitä mielipiteitä. Tunteita ei pitäisi erehtyä hehkuttamaan liikaa. Toista ei koskaan saa nolata. Hyökkäys ei myöskään neuvottelussa ole paras puolustus.
Luonteva huumori on paikallaan keventämään neuvottelutilanteen kiristyvää tunnelmaa tai estämään sellaisen syntyminen mieluiten kokonaan. Neuvottelutilanne ei ole kilpailutilanne ja aina voi myöntää toisen olevan osittain oikeassa.
Neuvottelu etenee hyvin, kun muistaa kysyä toisen mielipidettä tai kun tekee itse selkeän ehdotuksen, johon toinen voi vastata. Selkeät perustelut puolin ja toisin tasoittavat tietä hyvälle ratkaisulle. Joskus vaaditaan jatkoneuvottelua, että asiat ratkeavat. Eräs kriteeri hyvälle neuvottelulle on, että mielellään neuvottelisi saman kumppanin kanssa toistekin.