Mehiläisten tuottamaa herkkua
Hunaja on mehiläisten varastoimaa ravintoa, jonka ne valmistavat monivaiheisessa prosessissa kukkien medestä. Mehiläiset keräävät mettä, kuljettavat ja varastoivat sen ja poistavat siitä vettä. Samassa yhteydessä ne lisäävät hunajaan erilaisia entsyymejä ja valkuaisaineita.
Hunaja oli Euroopassa tuhansien vuosien ajan ainoa tunnettu makeutusaine, vaikka Aasissa viljeltiin jo sokeriruokoa, jonka mehusta osattiin tehdä sokeria. Aluksi hunaja oli harvinaista ja sen käyttö oli varattu vain uskonnollisiin menoihin, yläluokan nautinnoksi ja lääketieteelliseen käyttöön. Vuosituhansien kuluessa hunajan on todettu vaikuttavan mm. puhdistavasti, antiseptisesti, virkistävästi, rauhoittavasti, kuumetta vastaan ja ruokahalun lisäämiseksi. Sitä on käytetty pakanallisissa riiteissä jumalten lepyttämiseksi, sillä on hoidettu kauneutta ja voideltu kuolleita. Hunajaa on pidetty elämän ja rikkauden vertauskuvana.
Hunajan maku ja sen väri riippuvat kukista, joiden mettä mehiläiset ovat käyttäneet sen valmistamiseen. Hunajoiden maut vaihtelevat miedosta hyvin voimakkaaseen ja niiden käyttötarkoitukset sen mukana.
Ruuanlaitossa hunajaa käytetään sekä makeisiin, että suolaisiin ruokiin. Erilaisten jälkiruokien ja juomien lisäksi sitä voi käyttää marinadeihin, pataruokiin, kastikkeisiin ja liharuokien mausteeksi. Esimerkiksi haudutettuun tomaattikastikkeeseen hunaja sopii happamuuden lieventäjäksi.
Hunaja pysyy hyvänä erittäin pitkiä aikoja suljetussa purkissa, hämärässä ja viileässä säilytettynä. Metalliset astiat eivät kuitenkaan sovellu sen säilytykseen.
Jos hunaja kovettuu ja muuttuu rakeiseksi, voi sen pehmentää uudestaan vesihauteessa.