Mitkä ovat tärkeimmät filosofisen estetiikan teoriat?

Esteettinen pohdinta syntyi uudelleen länsimaissa 1700-luvulla. Taiteen ja estetiikan olemusta oli pohdittu jo Antiikin Kreikassa: Platon on tunnettu kauneuden olemuksen pohdintoineen. Renessanssi antoi viitteitä estetiikan pohdinnan uudesta tulemisesta, joka sitten 1700-luvulla puhkesi kukkaan etenkin Britanniassa ja Saksassa. Kauneuden piiri erotettiin uskonnon, etiikan ja käytännöllisyyden piiristä: estetiikan tarkastelu omana itsenään oli samalla yksi merkki länsimaisen filosofian ”maallistumisesta”. A.G. Baumgartner käytti ensimmäisenä sanaa ”estetiikka” vuonna 1735: sana oli hänen oma johdannaisensa kreikan sanasta aisthesis , joka liittyi aistihavaintoihin.

David Humen kirjoitelma Of the Standard of Taste vuodelta 1757 on tieteenalan merkittävin valistuksen ajalta. Hume liittää kauneuden ihmisen mieleen: kauneus ei ole olemassa asioissa, vaan vain sen henkilön mielessä, joka niitä katselee. Samaan aikaan Edmund Burke taas väitti, että kauneutta tarkasteleva universaali tiede on mahdollista, kun kauneutta kuvataan sosiaaliseksi ominaisuudeksi. Immanuel Kant loi estetiikan teorian kielen teoksessaan Kritik der Urteilskraft vuodelta 1790. Kant väitti, että kauneuden kokemus on täysin epäitsekäs tyydytyksen muoto. Hän myös erotti kauneuden muista asioista ja määritteli kauneuden ”tarkoituksettomaksi tarkoituksellisuudeksi”: kauneudella ei ole tarkoitusta itsensä ulkopuolella. Friedrich Hegel väitti postuumisti julkaistussa luentokurssissaan (1835), että kaunotaiteissa ilmenevä kauneus on luonnollisen maailman kauneuden yläpuolella, koska kaunotaiteet ovat hengen ilmauksia. Hengellä hän tarkoitti kansakunnan tai aikakauden hengen ruumiillistumaa. Hegelin muotoilu johti teoriaan, jonka mukaan taideteos on ilmausta taitelijan psykologisesta tai emotionaalisesta kokemuksesta, jonka hän yleensä haluaa jakaa muiden kanssa. Kantin teoria kauneudesta puolestaan johti taidetta ”taiteen vuoksi teoriaan”, jossa esteettinen kokemus nähdään epäitsekkäänä tietyn työn muodon katselemisena. Taideteokset eivät pelkästään paljasta tunteita, vaan ovat persoonattomia rakenteita, joille kuulijoiden tai katselijoiden on avauduttava. Martin Heideggerin (1889-1976) mukaan taideteos ei suinkaan ole taiteilijan yksityisen kokemuksen ilmaus, vaan se luo maailman säilyttäessään sen materiaalisuuden, jota Heidegger kutsuu maaksi (kivi, puu, metalli, väri, sävy jne.) Taideteoksessa osallistutaan yläpuolellamme olevaan neljään voimaan – maahan, taivaaseen, kuolevaisuuteen ja pyhään, jotka ovat ihmisen maailman perusta. Taideteos paljastaa maailman, johon kuulumme. Ludvig Wittgensteinin vaikutuksesta monet filosofit ovat luopuneet etsimästä taiteiden yhteistä esteettistä teoriaa. Ei ole välttämättä niin, että olisi olemassa muista kokemuksista poikkeava esteettinen kokemus tai niin, että taiteen eri lajeja välttämättä yhdistäisi mikään yhteinen tekijä. Taidetta voi ymmärtää ilman että on tarvetta muodostaa teoriaa taiteesta.