Aleksanterit ja Nikolait
Aleksanteri I
Aleksanteri I (1777 – 1825) oli Suomen ensimmäinen suuriruhtinas. Hän liitti valloitussodan kautta (Suomen sota 1808 – 1809) Suomen Venäjän keisarikunnan yhteyteen. Porvooseen kutsumillaan valtiopäivillä hän vakuutti 29.3.1809 pitävänsä voimassa Ruotsin vallan aikaiset perustuslait, uskonnon ja suomalaisten säätyoikeudet. Suomelle annettiin autonominen (sisäisesti itsenäinen) asema Venäjän keisarikunnassa.
Mystiseen uskovaisuuteen yhä syventyneempi Aleksanteri I ei kutsunut kuitenkaan enää valtiopäiviä koolle Suomessa. Tsaari kuoli 1825 vailla virallisia perillisiä.
Nikolai I
Nikolai I (1796 - 1855) oli Aleksanteri I:n veli, joka nousi Venäjän valtaistuimelle 1825. Nikolai I oli saanut sotilaallisen koulutuksen. Luonteeltaan kuivan asiallinen Nikolai I uskoi kuriin ja järjestykseen. Hänen mielestään Venäjää oli suojeltava turmiollisilta länsimaisilta vaikutteilta.
Euroopassa lisääntynyt poliittinen kuohunta lisäsi valvontaa ja rajoituksia myös Suomessa. Vuonna 1850 annetulla sensuuriasetuksella kiellettiin julkaisemasta muuta kuin uskonnollista tai taloudellista suomenkielistä kirjallisuutta. Sivistys- ja kulttuurihengeltään vielä vaatimaton ruhtinaskunta pysyi kuitenkin uskollisena ja kuuliaisena tiukan virkavaltaiselle keisarille.
Aleksanteri II
Aleksanteri II (1818 – 1881) peri isänsä kuoltua Venäjän valtaistuimen 1855. Vapaamielinen ja uudistushaluinen tsaari halusi keventää Nikolai I:n luomaa virkavaltaista hallintoa. Maaorjuus poistettiin ja sensuuria lievennettiin. Aleksanteri II kutsui myös 1863 Suomen valtiopäivät koolle. Säännöllisen valtiopäivätyöskentelyn aloittaminen johti moniin yhteiskunnallisen uudistuksiin ja elinkeino- ja kulttuurielämän vireytymiseen Suomessa.
Uudistusmielisellä toiminnallaan Aleksanteri II saavutti suuren suosion sekä Suomessa että Venäjällä. Venäjän vallankumoukselliset piirit halusivat vielä suurempia uudistuksia. Lopulta he onnistuivat murhayrityksessään 1881. Suomalaisten rakastama keisari sai oman muistopatsaan Senaatintorille.
Aleksanteri III
Aleksanteri III (1845 - 1894) kruunattiin tsaariksi 1881 isänsä kuoleman jälkeen. Vapaamielisten aatteiden turmiollisuudesta vakuuttunut tsaari lisäsi valtakunnassa jälleen valvontaa ja sensuuria. Aleksanteri III:n aikana kiihkovenäläiset mielipiteet Suomen erityisaseman lakkauttamisesta alkoivat myös voimistua. Yhtenäistäviä hallinnollisia uudistuksia jo tehtiin, kuten 1890 annettu ns. postimanifesti. Autonomian perusrakenteisiin ei kuitenkaan vielä kajottu.
Nikolai II
Nikolai II (1868 – 1917) astui valtaistuimelle 1894. Hänestä oli kasvatettu ahdasmielinen kiihkovenäläinen, joka oli heikkotahtoisena ministeriensä ja neuvonantajiensa johdettavissa. Venäläisen yhtenäistämispolitiikan ensi jakso, ns. 1. sortokausi alkoi 1899 Nikolai II:n allekirjoittamasta helmikuun manifestista. Manifestin tulkittiin riistävän lainsäädäntöoikeuden suomalaisilta valtiopäiviltä.
Nikolai II:n aikana toteutettiin muutaman vuoden taukoa lukuun ottamatta tiukkaa yhtenäistämispolitiikkaa (1. ja 2.sortokausi), mikä sai Suomen lopulta irtautumaan Venäjästä. Poliittisesti varsin lahjaton ja itsevaltiudestaan kiinni pitävä Nikolai II ei pystynyt toimimaan kuohuvan ja sodan runteleman keisarikunnan hallitsijana. Maaliskuun 1917 vallankumouksessa Venäjän viimeinen tsaari syöstiin vallastaan.