Sotaopissa Saksassa
Jääkäriliikkeen taustalla olivat venäläisten vuodesta 1908 lähtien uudelleen kiristyneet sortotoimenpiteetja Suomen julistaminen sotatilaan heinäkuussa 1914 (I maailmansota). Kenraalikuvernööri sai tuolloin entistä laajemmat valtuudet rajoittaa kansalaisvapauksia. Suomalaisten elämää valvottiin tarkemmin ja maahamme sijoitettiin lisää venäläisiä joukkoja pelätyn Saksan hyökkäyksen varalta. Marraskuussa 1914 annettiin julki suuri venäläistämisohjelma, jonka tarkoituksena oli sulauttaa Suomi täydellisesti Venäjän hallintoon.
Kaikki tämä vahvisti poliittisesti valveutuneissa ylioppilaspiireissä näkemystä, jonka mukaan Suomen oli irrottauduttava Venäjästä. Aktivistit ottivat jo syksyllä 1914 yhteyttä Saksaan, jonka tarkoitusperiin sopi aseellisten kansannousujen tukeminen Venäjän länsirajalla asuvien kansallisuuksien keskuudessa. Saksan sotaministeriö tarjoutui alkuvuodesta 1915 antamaan tätä tarkoitusta varten sotilaskoulutusta 200 suomalaiselle. Hanke naamioitiin partiolaiskurssiksi (Pfadfinder -kurssi).
Jääkäreiksi koulutettavia alettiin värvätä maanalaisella toiminnalla ja salaisia etappiteitä hyödyntäen. Valtaosa tulevista jääkäreistä oli talonpoikais- ja työläistaustaisia, mutta kokonaisuudessaan sosiaalinen koostumus kattoi varsin hyvin koko suomalaisen yhteiskunnan.
Koulutus alkoi Hampurin lähellä Lockstedtin leirillä, jossa kurssia johti aluksi saksalainen majuri Maximilian Bayer. Komentokielenä oli saksa, mutta koulutuskielenä käytettiin suomea.
Koulutettavien määrää laajennettiin ja lopulta saatiin kokoon lähes 2000 miestä. Hieman yli toista vuotta kestäneen koulutuksen jälkeen värvätyistä muodostettiin toukokuussa 1916 Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona n:o 27. Sotilaat saivat täyden varustuksen ja heidät lähetettiin itärintamalle saamaan taistelukokemusta. Pataljoona oli mukana eritoten Misse- ja Aa-joen taisteluissa Kuurinmaalla.
Vallankumouksen puhjettua maaliskuussa 1917 Venäjällä jääkäripataljoona siirrettiin Libaun (Liepãja) satamakaupunkiin Latviaan. Siellä osaston tuli olla valmiina toimiakseen Suomen vapautusarmeijan perustana. Jääkäreiden pääjoukko (n. 1300 miestä) palasi Suomeen viimein helmikuussa 1918. Osa jäi kuitenkin Saksaan, sillä kaikki eivät halunneet taistella maansa punaisia vallankumouksellisia vastaan.
Palanneet jääkärit järjestäytyivät nopeasti valkoisen talonpoikaisarmeijan rungoksi. Heidän antamansa johto ja koulutus mahdollistivat valkoisten voiton vuoden 1918 sisällissodassa. Tämän jälkeen monet jääkärit toimivat kouluttajina sotien välisen ajan armeijassa ja myöhemmin komentajatehtävissä talvi- ja jatkosodan aikana (esimerkiksi Matti Laurila).
Jääkäriliikkeeseen liittyi seikkailumieltä ja romantiikkaa. Viimeksi mainittu on tosin liitetty siihen vasta jälkikäteen. Jääkäreillä oli kuitenkin aito huoli Suomen tulevaisuudesta. Liikkeen nousu joukkoliikkeeksi myös osoittaa sen merkittävyyttä ja sosiaalista laajapohjaisuutta. Toiminnallaan jääkärit edesauttoivat ratkaisevasti Suomen itsenäistymiskehitystä ja punaisen vallankumouksen kukistumista. He antoivat panoksensa sotalaitokselle vielä myöhemmin merkittävissä rauhan- ja sodanajan tehtävissä.