Elämä sotaleskenä
Sotaleski on henkilö, jonka puoliso on kuollut sodan seurauksena. Suomessa oli toisen maailmansodan jälkeen noin 30 000 sotaleskeä, eli joka seitsemästoista alle 45-vuotias suomalainen nainen oli sotaleski.
Puolison menettäminen on aina raskasta. Sotalesket olivat kuitenkin myös keskenään erilaisia: vastavihityn nuoren vaimon elämään sotaleskeys vaikutti eri tavoin kuin monen lapsen äitiin. Lasten elättäminen yksinhuoltajana vaati erityisiä ponnistuksia. Sotavuosina Suomessa vallitsi puute kaikesta, ja vielä pitkään sodan jälkeen elettiin pulan ja säännöstelyn keskellä. Kahden huoltajan perheilläkin oli vaikeaa.
Sotalesket saivat korvauksia puolison kuoltua. Talvisodan aikana nämä olivat vielä suhteellisen pieniä, ja esim. lasten lukumäärä vaikutti korvausten suuruuteen vain kahteen lapseen saakka. Sotavuosina lakeja muutettiin, ja korvaussummat lopulta kaksinkertaistettiin ja ne kasvoivat aina lapsiluvun mukaan. Silti ne olivat riittämättömiä korvaamaan perheen elättäjän puuttumista.
Sotaleskille oli tarjolla myös koulutusta. Erilaisten käytännön taitoja opettavien kurssien tarkoituksena oli auttaa sotaleskiä työllistymään ja täydentämään toimeentuloaan. Lapset oli mahdollista sijoittaa kurssien ajaksi asuntoloihin.
Koska yhteiskunnan tukia oli muuten olemassa vielä hyvin vähän, sotaleskien saamia rahoja ja mahdollisuuksia saatettiin myös kadehtia. Jos sotaleski meni uudelleen naimisiin, hän sai kolmen vuoden avustussumman kerralla, minkä jälkeen korvausten maksaminen lakkasi.
Mieluiten sotaleskien kuitenkin nähtiin pysyvän leskinä, vaalimassa sankaripuolison muistoa. Monet lesket eivät halunneetkaan avioiutua uudelleen, vaan keskittyivät perheensä eteenpäin viemiseen.