Koko kansa koulutielle
Kesällä 1921 eduskunta hyväksyi oppivelvollisuuslain, jonka mukaan kaikille Suomen lapsille oli järjestettävä kansakouluopetus. Lain mukaan kunnat jaettiin koulupiireihin, joista jokaisessa oli oltava kaksivuotinen alakansakoulu ja nelivuotinen yläkansakoulu. Käytännössä jokaisen lapsen tuli saada siis oppisivistystä ainakin kuusivuotisen kansakoulun verran. Maaseudun pieniin koulupiireihin riitti kuitenkin supistettu koulu, joka toimi lyhyemmän aikaa syksyisin ja keväisin.
Oppivelvollisuus oli toteutettava maaseudulla 16 vuoden kuluessa lain voimaantulosta. Käytännössä tavoite saavutettiin ja supistettuun kouluun jouduttiin turvautumaan 1950-luvulle saakka vain noin tuhannessa tapauksessa. Lain kulttuuripoliittisena pyrkimyksenä oli väestön koulutus- ja sivistystason nostaminen. Kasvatusopin professori Mikael Soininen vaikutti huomattavalla panoksellaan oppivelvollisuuden hyväksi.
Oppivelvollisuutta on pidettävä merkittävänä yhteiskunnallisena uudistuksena, vaikka sitä ennen valtaosa suomalaisista oli saanut jo jonkinlaisen oppisivistyksen vakiintuneen kansakoulu- tai kiertokoulujärjestelmän kautta. Kansakoulun neljänneltä luokalta oli mahdollista pyrkiä oppikouluun. Kansakoulunopettajat olivat hengeltään sisällissodan (1918) jälkeisen valkoisen Suomen rakentajia, jotka pyrkivät välittämään lapsille kristillisiä ja isänmaallisia arvoja.