Mitä poliittinen historia tutkii?
Poliittinen historia on historiatieteen ala, joka tutkii kansainvälisten suhteiden, valtiollisten- ja yhteiskunnallisten laitosten, puolueiden, poliittisten liikkeiden ja aatteiden historiaa. Poliittinen historia pyrkii tutkimaan menneisyyttä sen omista edellytyksistä käsin. Tämä historiatieteen ala on lähellä yhteiskuntatieteitä, etenkin valtio-oppia, sosiologiaa ja kansantaloustiedettä ja sen tutkimuskenttä on periaatteessa yhteiskuntatieteiden ja historiatieteiden poikkileikkaus. Poliittinen historia poikkeaa muista historiatieteistä muun muassa siinä, että se pyrkii ulottamaan tutkimuskenttänsä menneisyydestä nykyaikaan saakka. Sen yksi tarkoitus on toimia johdatuksena nykyajan poliittisen elämän, instituutioiden, aatevirtausten ja kansainvälisten suhteiden ymmärtämiseen.
Poliittinen historia on historiankirjoituksen vanhin ja luultavasti myös eniten harrastettu ala. Antiikin kreikkalaiset ja roomalaiset klassikot ovat ensimmäisiä länsimaisia historiankirjoituksia. Keskiajalla kirkko asetti omat rajoituksensa poliittisen historian tutkimukselle. Myöhemmin renessanssin aikana poliittisen historiankirjoituksen asema vakiintui, kun kiinnostus maallista valtiota kohtaan lisääntyi.
Suomessa poliittinen historia on erillisenä oppiaineena Turun ja Helsingin yliopistoissa. Suomessa poliittisen historian tutkimuksen takarajana on yleisessä historiassa pidetty Ranskan vallankumousta ja Suomessa poliittisen historian on katsottu alkavan vasta Haminan rauhasta 1809. Ajalliset rajaukset ovat kuitenkin viitteellisiä, niiden tarkoitus ei ole estää vanhempien ajan ilmiöiden tarkastelua. Kuitenkin poliittisen historian luonne, toimia ikkunana nykyajan poliittisen ilmiöiden ymmärtämiseen, vaatii historiallisen näkökulman keskittämistä lähimenneisyyteen.