Kohtuuton taakka vai uuden alku?
Suomen ja Neuvostoliiton solmiman välirauhansopimuksen mukaisesti Suomi määrättiin sodan hävinneenä maksamaan huomattavia sotakorvauksia. Sopimuksessa korvausten arvoksi määrättiin 300 miljoonaa dollaria, ja ne oli määrä suorittaa tavaratoimituksina, kuten paperina, puutavarana ja erilaisina koneina ja laitteina. Korvausten todellista arvoa kasvatti Neuvostoliiton vaatimus korvausten suorittamisesta sotaa edeltävän vuoden 1938 dollarin kurssin mukaisesti. Sotakorvausten maksamisesta vastasi tarkoitusta varten nimitetty Sotakorvausteollisuuden valtuuskunta.
Suoritusten maksamiseen myönnettiin aluksi aikaa kuusi vuotta, kunnes pian maksuaikaa pidennettiin kahdeksaan vuoteen. Suomen maksamat sotakorvaukset olivat suhteessa huomattavasti raskaammat kuin muiden maiden vastaavat, mutta sen vastapainona Suomi välttyi miehitysvallalta ja sen aiheuttamilta kustannuksilta.
Vuonna 1948 Neuvostoliitto ilmoitti, että jäljellä ollut korvaussumma alennettaisiin puoleen. Neuvostoliitto myönsi samat helpotukset samanaikaisesti myös Romanialle ja Unkarille. Myös korvausten myöhästymisestä määrättyjä sakkoja lievennettiin. Ele oli Neuvostoliiton osalta kiitos samana keväänä solmitusta YYA-sopimuksesta.
- Sotakorvaukset söivät ison osan Suomen teollisuuden tuotannosta. Vuosien 1945&8211;1948 aikana kokonaistuotannosta kului arviolta 5 % korvauksiin. Valtion menoista sotakorvaukset lohkaisivat samana aikana noin 15&8211;16 %. Pääosa korvauksista suoritettiin metalliteollisuuden tuotteina, mikä pakotti valtion investoimaan huomattavia summia metalliteollisuuteen.
Sotakorvaukset olivat raskas taloudellinen taakka, mutta toisaalta ne myös vauhdittivat huomattavasti Suomen teollisuuden kehitystä. Erityisesti metalliteollisuuteen tehdyt satsaukset osoittautuivat myöhemmin kannattaviksi, ja pohjustivat osaltaan ns. hyvinvointi-Suomen rakentamista.