Valistus johtaa vaurauteen
Hyödyn aikakaudeksi on kutsuttu 1700-luvun aikaa Suomen historiassa. Suomi oli tuolloin osa Ruotsia ja emämaan tarkoituksena oli kehittää elinoloja ja alamaisten hyvinvointia koko valtakunnassa. Taustalla vaikutti ajan johtava aatevirtaus, jota kutsutaan valistukseksi.Tässä hengessä erityisesti luonnontieteitä ja kokemusperäisiä tieteitä pyrittiin hyödyntämään talouselämän ja elinkeinojen parantamiseksi. Esivalta myönsi varoja ja kohdisti toimenpiteitä yhteiskuntakehityksen suunnitteluun.
Maatalouden merkitystä alettiin korostaa (fysiokratismi ) ja sen ongelmiin pyrittiin puuttumaan monilla lailla ja asetuksilla. Tuona aikana aloitettiin ns. isojako, jossa yhteiset pellot ja metsät jaettiin mahdollisimman suurissa lohkoissa yksityisille talonpojille. Tämän katsottiin parantavan merkittävästi tuottavuutta ja lisäävän kruunun tuloja. Kaupan, käsityön ja teollisuuden esteitä alettiin myös purkaa. Vanhakantainen säätelevä merkantilismi menetti vaikutustaan.
Aikakaudelle ominaista oli näkemys, jonka mukaan ihmisen on parannettava elinkeinojaan ja – olojaan ahkeralla työllä, järjellä ja valistuksella. Tämä oli Jumalalle mieluista. Papisto sai laaja-alaista opetusta taloudenhoidon ja erilaisten hyödyllisten taitojen edistämiseksi. Heidän tuli välittää saamiaan tietoja ja taitoja kansalle jumalanpalvelusten ja käytännön viljelyn kautta. Pappilat saivat merkittävän aseman yhteisönsä edistyksellisinä ja sivistyksellisinä keskuksina. Pappiloiden tuli olla ns. mallitiloja, joissa kokeiltiin uusia viljelymenetelmiä ja -kasveja.
Pitkä rauhan aika, väestön kasvu ja ajan aatteet saivat aikaan sen, että Suomi vaurastui 1700-luvulla taloudellisesti. Säätyläiskulttuurin piirteitä alkoi levitä tavallisen talonpoikaisväestönkin keskuuteen.