Itämeren herruuden saavuttaminen
Ruotsi nousi suurvallaksi vuosien 1561 – 1658 välisenä aikana. Tuon vuosisadan kuluessa Ruotsi-Suomi valtasi alueita naapurivaltioilta, kävi lähes yhtämittaisesti sotia ja kohosi mahtitekijäksi Itämeren piirissä.
Ajalle oli tyypillistä, että valtiot tarttuivat aseisiin ajaessaan etujaan tai tuntiessaan asemansa uhatuksi. Kansalla ei ollut vaikutusvaltaa asiaan, sodasta päättivät kuningas ja korkeintaan aateli. Lisäksi Ruotsin kansainvälinen asema oli vielä heikko. Sen oli osoitettava voimansa naapurivaltioille, joilla oli poliittisia vaatimuksiakin nuorelle perintökuningaskunnalle. Sotimisella pyrittiin hakemaan turvallisuutta vihamielisiksi koettujen naapurivaltioiden piirityksessä.
Sotien suurvallaksi
Erik XIV:n (1560 – 68) ja Juhana III:n (1569 – 92) aikana Ruotsi vakiinnutti valta-asemansa Virossa. Tanskaa ja Lyypekkiä vastaan käytiin ns. pohjoismainen sota, joka päättyi Stettinin rauhaan 1570. Ruotsi soti Venäjän kanssa vuosina 1570 – 1595. Pitkää ja uuvuttavaa sotaa on kutsuttu pitkäksi vihaksi. Täyssinän rauhassa 1595 Ruotsi-Suomi sai pääsyn Varangin vuonoon Jäämerelle.Sodat jatkuivat, mutta seuraavat aluelaajennukset saatiin vasta Kustaa II Aadolfin aikana (1611- 1632). Stolbovan rauhassa (1617) Ruotsi onnistui saamaan Venäjältä Käkisalmen läänin ja Inkerinmaan sulkien näin Venäjältä pääsyn Itämerelle. Puolan kanssa solmitulla välirauhalla (1629) Ruotsi sai hallintaansa Liivinmaan. Samalla Puola luovutti Ruotsille 6 vuoden hallintaoikeuden Altmarkin alueeseen. Brömsebron rauhassa (1645) Ruotsi otti Tanskalta Hallannin, Gotlannin, Saarenmaan, Jämtlannin ja Härjedalenin.
Samalla Ruotsi oli osallistunut 30-vuotiseen sotaan (1618 – 1648), jota käytiin Saksassa. Sota oli näennäisesti katolisten ja protestanttien yhteenotto, mutta siihen sisältyi paljon valtapoliittisia pyrkimyksiäkin. Ruotsalais-suomalaiset joukot saavuttivat menestystä sotatantereella, sillä Kustaa II Aadolf oli taitava sotataktikko. Westfalenin rauhassa (1648) Ruotsille annettiin Etu-Pommeri, osa Taka-Pommerista ja Bremen-Werdenin alue.
Kaarle X Kustaan aikana (1654 – 1660) tehtiin suurvalta-ajan viimeiset aluelaajennukset. Tanskan aloittama sota päätyi Roskilden rauhaan (1658), jossa Tanska luovutti Ruotsille Skoonen, Blekingen, Bohuslänin, Bornholmin ja Trondheimin läänin. Viimeksi mainittu palautettiin tosin jo vuonna 1660 takaisin Tanskalle.Saavutuksen hinta
Ruotsin pohjoismainen imperiumi oli laajimmillaan 1658 – 1660. Tämän jälkeen seurasi vielä muutamia sotia ennen vuotta 1700, mutta välissä oli monivuotisia rauhanaikojakin. Ruotsi yritti sillanpääaseman luomista myös Pohjois-Amerikassa ja Luoteis-Afrikan rannikolla, mutta tässä ei onnistuttu.
Suurvalta-asema oli saavutettu kymmeniä tuhansia ihmishenkiä vaatineilla sodilla ja raskaalla verotuksella. Talonpoikaisväestö sekä Ruotsissa että Suomessa oli kantanut raskaimman taakan. Ruotsi oli noussut Itämeren mahtivaltioksi myös naapurimaidensa silloisen heikkouden ansiosta. Voimistuessaan kyseiset naapurivaltiot lähtivät hakemaan kostoa, mikä toteutui lopulta suurena Pohjan sotana (1700 – 1721).