Mikä suojeluskuntajärjestö oli?
Suojeluskuntajärjestö oli vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö. Syksyllä 1917 ja vuoden 1918 alussa eri paikkakunnille perustettiin suojeluskuntia turvaamaan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tammikuussa 1918 senaatti nimitti suojeluskunnat hallituksen joukoiksi ja samalla C.G.E. Mannerheim nimitettiin Pohjanmaan suojeluskuntien päälliköksi ja myöhemmin koko Suomen armeijan ylipäälliköksi. Sisällissodan aikana suojeluskunnat muodostivat valkoisen armeijan perusrungon.
Suojeluskuntien kohtalo vaakalaudalla
Sisällissodan jälkeen, kaikki poliittiset tahot, edes porvaripuolueissa eivät olleet varauksettomasti suojeluskuntien jatkuvuuden kannalla. Vasta koettu sota haluttiin poistaa ihmisten mielistä mahdollisimman nopeasti ja suojeluskunnat, porvarillisen Suomen sisällissodan aikaisina joukkoina, muistuttaisivat ihmisiä olemassaolollaan tästä ikävästä tapahtumasta ja estäisivät haavojen arpeutumisen. Riittämätön reservi ja todennäköisesti myös uusien levottomuuksien pelko sai eduskunnan kuitenkin vakuuttuneeksi suojeluskuntien tarpeellisuudesta myös jatkossa. Ja eduskunta antoi väliaikaisen suojeluskunta-asetuksen elokuussa 1918.
Suojeluskuntajärjestön toiminta vakinaistetaan
Suojeluskuntien toimintaa johti tasavallan presidentin alainen ylipäällikkö apunaan yliesikunta. Suomi oli jaettu 22 suojeluskuntapiiriin, jotka kukin jakautuivat vielä suojeluskunta-alueiksi. Vuonna 1927 eduskunta vakinaisti, sosialistien vastustuksesta huolimatta, suojeluskunta-asetuksen suojeluskuntalaiksi. Samalla suojeluskuntajärjestön autonomia kaventui, kun julkisen vallan kontrolli järjestöstä lisääntyi. 1930-luvun alusta lähtien suojeluskuntiin perustettiin myös omat poikaosastot. Vuonna 1920 Suojeluskuntien rinnalle ja sen toimintaa tukemaan perustettiin maanpuolustuksellinen naisjärjestö Lotta-Svärd.
Suojeluskuntien tehtävät
Suojeluskunta-asetuksen mukaan suojeluskuntien tarkoitus oli edistää ja ylläpitää kansan puolustuskuntoisuutta sekä turvata yhteiskuntajärjestys. Suojeluskunnat järjestivät jäsenilleen säännöllisesti sotilaskoulutusta. Suurimmilla suojeluskunnilla oli myös eri aselajeja. Koulutuksen taso suojeluskuntien välillä oli epätasaista. Esimerkiksi syrjäseutujen suojeluskunnat olivat jo varustelutason puolesta heikommassa asemassa kuin kaupunkisuojeluskunnat. Suojeluskunnat kannustivat jäseniään myös aktiiviseen liikuntaharrastukeen.
Suojeluskuntien jäsenet
Suojeluskunnan jäseneksi pääsi poliittisesti luotettava, nuhteeton 17 vuotta täyttänyt Suomen kansalainen. Jäseniä oli kaikista yhteiskuntaluokista, mutta kuitenkin suhteellisesti eniten alemmasta ja ylemmistä yhteiskuntaluokista. Suojeluskuntalaisia oli koko maassa 1920–1930-luvulla 80 000–100 000.
Suojeluskuntalehdet
Suojeluskuntajärjestöllä oli myös omia lehtiä, 1919–1925 Suojeluskuntalaisen lehti ja vuodesta 1925 Hakkapeliitta. Lisäksi järjestöllä oli oma koulutuslehti, Taistelija. Myös suojeluskuntapiirit julkaisivat omia lehtiä.
Suojeluskunnat talvi- ja jatkosodassa
Kun talvisota syttyi, suojeluskunnat perustivat paikkakunnilleen kotijoukot, jotka huolehtivat paikallisesta vartioinnista, täydennysjoukkojen muodostamisesta ja koulutuksesta. Samoja tehtäviä suojeluskunnat hoitivat myös jatkosodan aikana. Suojeluskunnat luovuttivat myös kenttäarmeijalle aseita ja muita tarvikkeita.
Suojeluskuntajärjestön lakkauttaminen
Kun Jatkosota loppui, liittoutuneiden valvontakomissio vaati suojeluskuntajärjestön lakkauttamista. Järjestö lakkautettiin välirauhasopimuksen 21. artiklan mukaisesti marraskuussa 1944. Järjestön varat lahjoitettiin yleishyödyllisiin tarkoituksiin ja Maanpuolustuksen kannatussäätiölle.