Itä-Karjalan ja suomalaisen Suomen asialla
Akateeminen Karjala-seura perustettiin 22.2.1922 Helsingin yliopiston karjalaisen osakunnan kokouksessa. Seuran perustajat Erkki Räikkönen , Elias Simelius ja Reino Vähäkallio olivat osallistuneet retkiin, joilla oli yritetty avustaa itäkarjalaisia kansannousussaan (1920 – 1922).
Seuran tavoitteena oli pitää yllä Suur-Suomi – aatetta ja myötätuntoa heimokansoja kohtaan. Lisäksi pyrkimyksenä oli edistää maanpuolustusta ja kansallista eheytymistä suomalaisuuden nimissä.
Seurasta muotoutui maailmansotien välisenä aikana varsin vaikuttava, miltei puolisotilaallinen järjestö ylioppilasnuorison keskuudessa. Toiminnan ydinosa keskittyi Helsingin yliopiston piiriin, mutta seuralla oli myös valtakunnallista toimintaa muun muassa esitelmien, tilaisuuksien ja kerhotoiminnan kautta. Sotilaallisista piirteistään huolimatta AKS ei halunnut kumota vallitsevaa poliittista järjestelmää. Seura suhtautui ulkoparlamentaariseen toimintaan (lapuanliike) viileästi. Yksikielisyys (suomi ainoa virallinen kieli) ja kansan eheytyminen vuoden 1918 jälkeisessä tilanteessa olivat seuran tärkeitä tavoitteita.
Käytännön tasolla seuran saavutukset jäivät vähäisiksi eikä siitä tullut koko kansan ”Karjala-seuraa”. Seuralla oli silti poliittista painoarvoa, sillä muutamat sen jäsenistä toimivat ministereinä ja muissa vaikutusvaltaisissa tehtävissä. Itä-Karjalan liittäminen Suomeen jatkosodan yhteydessä oli seuran tavoitteiden suurin toteutuma. Jatkosodan päättyminen ja AKS:n lakkautus äärioikeistolaiseksi katsottuna järjestönä veivät pohjan Suur-Suomi – hankkeilta. Seuran arvot elivät kuitenkin pitkään, sillä vielä 1960-luvulla kulttuurielämässämme vaikutti satoja piispoja, professoreita ja korkeampia upseereja, jotka olivat entisiä AKS:n jäseniä.