Neuvostoliiton hajoaminen
Suomen itänaapuri, Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto, tutummin Neuvostoliitto, hajosi syksyllä 1991. Ikuiseksi kuviteltu valtio ehti olla olemassa 69 vuotta. Hajoaminen henkilöityy usein julkisuudessa maan viimeiseksi jääneeseen presidenttiin Mihael Gorbatshoviin, mutta todellisuudessa Neuvostoliiton hajoaminen oli kuitenkin pitkä ja monimutkainen prosessi, jonka siemenet kylvettiin jo sen perustamisvaiheessa.
Taloudelliset ongelmat
Neuvostoliiton hajoamisen keskeisimpänä syynä oli maan talouden romahtaminen. Tuotanto oli militarisoitunut, ja suuri osa resursseista kului asevarusteluun. Samaan aikaan kulutustavaratuotannon laiminlyöminen teki puolestaan sisäisen kulutuksen kautta syntyvän talouskasvun mahdottomaksi. Suunnitelmatalous ei myöskään jättänyt tilaa yksityisyritteliäisyydelle, joka olisi voinut osaltaan helpottaa tilannetta.
Kansallinen hajoaminen
Neuvostoliitto oli monikansallinen jättiläisvaltakunta. Perustuslaissa eri jäsenvaltioille oli luvattu itsemääräämisoikeus, mutta periaatetta ei sovellettu käytännössä vaan kansakunnat olivat Moskovan tiukassa alaisuudessa. Ennen 1980-lukua kaikki kansalliset kysymykset onnistuttiin kuitenkin tukahduttamaan ja lakaisemaan näkymättömiin. Tilanne muuttui 1980-luvulla, kun perestroikan ja glasnostin myötä monet neuvostotasavalloista alkoivat vaatia itselleen ensin itsemääräämisoikeutta ja sitten itsenäisyyttä.
Ideologinen romahdus
Neuvostohallinto perustui marxismi-leninistiseen ideologiaan, joka dogmaattisuudessaan esti yhteiskunnallisten olojen kriittisen arvioinnin ja kehittämisen. Oppirakennelmalla oli lopulta hyvin vähän tekemistä arkitodellisuuden kanssa, eivätkä sen antamat lupaukset mm. korkeasta elintasosta, tasa-arvosta ja vapaudesta käyneet toteen. Ristiriidan käydessä yhä ilmeisemmäksi koko valtiojärjestelmän ideologinen perusta alkoi murentua. Ristiriita johti myös kansalaisten moraalin romahtamiseen, sillä koko valtiojärjestelmä menetti vähitellen uskottavuutensa kansalaistensa silmissä.
Perestroikan ja glasnostin vaikutus
Mihael Gorbatshovin käynnistämän uudistuspolitiikan, perestroikan ja glasnostin, seurauksena monet ongelmista pääsivät päivänvaloon ja paljastivat koko maailmalle neuvostojärjestelmän rappion. Pakkovallan höltymisen myötä aiemmin padottu kritiikki hallintoa kohtaan pääsi purkautumaan esiin ja tyytymättömyys asioiden tilaan johti koko järjestelmän oikeutuksen kyseenalaistamiseen. Uudistukset aloitettiin toisaalta myös liian myöhäisessä vaiheessa ja toteutettiin huonosti, eikä niistä siten ollut tervehdyttämään rappeutunutta järjestelmää.
Kirjallisuus:
Jyrki Iivonen: Neuvostovallan viimeiset vuodet (1992)