Uskoa ulkomaankauppaan
Merkantilismista puhuttaessa tarkoitetaan talousajattelua, jossa kansallista varallisuutta pyrittiin kartuttamaan ja suojelemaan erilaisin suojatullein ja tuontikielloin. Oman maan tuotteiden myyminen ulkomaille ja siirtomaiden hyväksikäyttäminen emämaan talouden eduksi taas olivat kannatettavia asioita, eli viennin oli oltava tuontia suurempi. Merkantilismia esiintyi jossain muodossa eurooppalaisten valtioiden talouspolitiikassa 1500-luvulta 1800-luvulle saakka. Merkantilismia ei kuitenkaan voi pitää hyvänä yleisnimenä aikakauden taloudellisille käsityksille; itse nimitystä käytti ensimmäisenä Adam Smith (1723-1790). Mitään yhtenäistä merkantilistista talousjärjestelmää tai –oppia ei ole ollut olemassa, vaan merkantilistinen taloudenhoito oli yleensä nopeaa reagoimista lyhytaikaisiin ongelmiin. Merkantilismin toteutus riippui paljon siitä, oliko valtion talouspolitiikka kuninkaan tai harvalukuisen eliitin käsissä, vai vaikuttivatko siihen myös kauppaa ja tavarantuotantoa edustavien ryhmien näkemykset.
Tunnetuin merkantilistisen talouspolitiikan suunnittelija oli Ranskassa Ludvig XIV:n rahaministeri Jean-Baptiste Colbert (1619-1683); hänen mukaansa talouskäsitystä nimitetään myös colbertismiksi. Aikakaudelle tyypillisesti Colbert piti taloudelle merkittävänä lähinnä ulkomaankauppaa; maan sisäinen talouselämä oli verojen ja sisäisten tullien rasittama samaan aikaan, kun oman maan vientiä muihin maihin pyrittiin edistämään.Merkantilistinen talouspolitiikka oli kuitenkin yleensä vahingollista kansainväliselle kaupalle, koska tempoileva politiikka ja vaihtuvat tuontikiellot tekivät pitkän tähtäimen suunnittelun vaikeaksi. Erilaiset monopolit ja vientipalkkiot saattoivat kuitenkin myös tukea talouden kehitystä paikallistasolla, kun oman maan tuotantoa pyrittiin kehittämään kilpailijoita paremmaksi.