Mitä Suomessa oli ennen Ruotsin valtaa ja kirkkoa?
1100-luvulla Suomen asutus keskittyi pääasiassa Varsinais-Suomeen, Hämeeseen ja Karjalaan. Näilläkin alueilla asutusta oli vain suppeilla heimoalueilla. Heimoyhteisöjen järjestäytymisestä ei ole vahvoja todisteita. Todistettavasti näiden alueiden ihmisillä oli kuitenkin yhteistoimintaa esimerkiksi yhteisön puolustuksen järjestämisessä ja joskus myös hyökkäysmielessä. Ainakin hämäläisten tiedetään tehneen sotaretkiä Novgorodin reuna-alueille. Puolustuksen nämä yhteisöt järjestivät rakentamalla mäkilinnoja, joita jouduttiinkin rakentamaan runsaasti, koska asutus oli sen verran hajanaista, ettei yksi keskuslinna olisi ollut riittävä.
Muinaisten islantilaisten saagojen mukaan myös Pohjois-Suomessa oli järjestäytyneitä asutusyhteisöjä. Saagoissa kerrotaan Suomen ja Kvenlandin kuninkaista, jotka ilmeisemmin olivat paikallisten yhteisöjen sukujohtajia ja sota- ja verotusretkien päälliköitä ja varmasti myös pyynti ja kaskiyhtiöiden johtomiehiä. Kvenlandin alue käsitti nykyisen Tornion ja Kemin seudun. Kvenland oli nähtävästi järjestäytynyt yhteisö, koska saagojen mukaan heillä oli laki, joka takasi kuninkaalle ja hänen seurueelleen suuremman osan pyyntisaaliista.
Vaikka Suomen heimojen yhteisöt harjoittivat yhteistoimintaa ja ilmeisesti heillä oli omat päällikkönsä, jopa kuninkaansa ja lakinsa, tämä ei vielä mahdollistanut sitä, että Suomen heimojen ja maakuntien välille olisi varhaiskeskiajalla muodostunut keskushallintoa. Luultavasti suurin este tähän oli väestön vähyys ja harvan asutuksen hajaantuminen laajalle alueelle. Asutuksen hajasijoitus johtui pääasiassa suomalaisten harjoittamista elinkeinoista; pyynti ja kaskenpoltto tarvitsivat laajat alueet. Heimoalueiden välissä olivat suuret erämaat, mitkä vaikeuttivat yhteydenpitoa ja heimojen ja maakuntien voimien yhdistämistä. Tämä selittää myös sen miksi ulkopuolisen vihollisen oli helppo lyödä kiiloja heimojen väliin, eristää ne ja liittää yhteyteensä.